Jääkiekon hallitsevan Suomen mestarin KalPan urheilujohtaja vaihtuu.
KalPan urheilujohtajana keväästä 2020 toiminut Anssi Laine jättää tehtävänsä ja siirtyy uusiin haasteisiin ulkomaille. KalPan uusi urheilujohtaja on Sami Kaartinen, joka on työskennellyt kuopiolaisjoukkueen fysiikka- ja luisteluvalmentajana kaudesta 2019–2020 alkaen.
KalPan tulokset ovat olleet Laineen urheilujohtaja-aikana nousujohteisia. Viime keväänä joukkue voitti historiansa ensimmäisen Suomen mestaruuden.
– Anssi on tehnyt erinomaista työtä urheilujohtajana, ja hän oli merkittävä tekijä seurahistorian ensimmäisen Suomen mestaruuden takana. Toivomme hänelle menestystä uusien haasteiden parissa, KalPan toimitusjohtaja Toni Saksman sanoi seuran tiedotteessa.
Laineen seuraava työnantaja ei ole vielä tiedossa. Laine työskenteli ennen urheilujohtajan työtään Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana ja KalPan apuvalmentajana.
Saksmanin mukaan Kaartinen oli luonnollinen valinta uudeksi urheilujohtajaksi.
– Kaartinen tuntee KalPan seuraidentiteetin läpikotaisin, ja hän on ollut iso tekijä urheilupuolen tekemisessä ja kehittämisessä jo pitkään, Saksman totesi.
