Suomalaiset Tokion olympialaisissa perjantaina: Yleisurheilun kärkinimet tositoimiin – mitalihaaveille lisäpontta?

12:59
Millaiset menestysmahdollisuudet suomalaisilla yleisurheilijoilla on Tokion olympialaisissa? Asiantuntija Mika Järvinen vastaa.

Tokion olympialaisissa on perjantaina kisojen tähän mennessä vilkkain suomalaispäivä, kun yleisurheilukilpailutkin alkavat vihdoin. Kaikkiaan olympiaestradilla on 11 suomalaisurheilijaa. 

Topi Raitanen avaa suomalaisten yleisurheilusuoritukset Tokiossa, kun hän hakee finaalipaikkaa 3 000 metrin estejuoksussa. MTV Urheilun asiantuntija Mika Järvinen nostaa Raitasen esiin ennakossaan

– Minulla on Raitasesta hyvä aavistus. Jos miettii, että ketkä suomalaisista yleisurheilijoista voisivat olla kahdeksan joukossa, nostan Raitasen esiin. Hän on fiksu juoksija, ja sitä tarvitaan varsinkin alkuerissä, Järvinen sanoo.

Estejuoksun alkueristä pääsee jatkoon jokaisen erän kolme parasta ja vielä kuusi kovinta aikavertailusta. 

Yleisurheilupäivän toisessa sessiossa SE-nainen Senni Salminen ja ennätyksensä hiljattain tehnyt Kristiina Mäkelä hakevat loppukilpailuun oikeuttavia suorituksia kolmiloikassa.

Salmisen ja Mäkelän normaalitason pitäisi riittää finaalipaikkaan, mutta karsintakilpailu on aina suuri arvoitus. Karsintaraja on 14,40, mutta viimeisimmissä arvokisoissa loppukilpailupaikkaan on riittänyt noin tulos 14,10. Jatkopaikan saa 12 parasta urheilijaa tai kaikki rajan ylittäneet.  

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Myös purjehduksen puolella on paljon pelissä. Tuula Tenkanen on Laser Radial -luokassa toisena ennen kahta viimeistä normaalistarttia ja hakee huippuasemia mitalilähtöä varten. Kaarle Tapper on puolestaan kolmen pisteen päässä mitalilähtöpaikasta Laser-luokassa, kun lähtöjä on jäljellä kaksi. 

Tämän lisäksi olympiapäivässä nähdään muun muassa Mira Potkosen neljännesvälieräottelu nyrkkeilyn 60 kilon sarjassa, vastassa Etelä-Korean Oh Yeon-ji

Suomalaiset Tokion olympialaisissa perjantaina 30.7.:

Klo 1.30-10.00 Golf: miesten kilpailu, 2. kierros
Kalle Samooja, Sami Välimäki

Klo 4.04 Yleisurheilu: miesten 3 000 m estejuoksu, alkuerät
Topi Raitanen 

Klo 5.05 Yleisurheilu: naisten 800 m, alkuerät
Sara Kuivisto 

Klo 6.00-12.00 Purjehdus: miesten Laser (lähdöt 9-10), naisten Laser Radial (lähdöt 9-10)
Kaarle Tapper, Tuula Tenkanen

Klo 11.48 Nyrkkeily: naiset 60 kg, neljännesvälierä
Mira Potkonen

Klo 13.05 Yleisurheilu: naisten kolmiloikka, karsinta
Senni Salminen, Kristiina Mäkelä

klo 13.18 Uinti: miesten 50 m vapaauinti, alkuerät
Ari-Pekka Liukkonen

Klo 13.41 Uinti: naisten 50 m vapaauinti, alkuerät
Fanny Teijonsalo

Kellonajat ovat Suomen aikaa. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja