Saara Keskitalo juoksi naisten sadan metrin aitojen Suomen mestariksi ajalla 12,97. Suomen mestaruus on Keskitalolle ensimmäinen.
Loppukilpailua edelsi hurja tilanne, kun kilpailuun ykkössuosikkina lähtenyt Keskitalo oli lähellä hylkäystä varaslähdön vuoksi. Videotarkastus paljasti kuitenkin, että Keskitalon vierestä lähtenyt Niina Karttunen syyllistyi lähdössä nykäisyyn, johon Keskitalo reagoi. Karttuselle nostettiin keltainen kortti ja Keskitalo pääsi säikähdyksen jälkeen valmistautumaan itse juoksuun.
Kun matkaan päästiin, Keskitalolle ei ollut pysäyttäjää. Aiemmin tänä kesänä Suomen ennätyksen 12,64 juossut Keskitalo takoi ykköseksi ajalla 12,97. SM-hopeaa otti Vilma Mäki ajalla 13,24 ja Enni Virjonen pronssia tuloksella 13,31.
Odotetun aitafinaalin taso on laskenut pitkin kesää, kun aiemmin pois joutuivat jäämään niin Nooralotta Neziri kuin Ylelle tänään koko kauden päättymisensä vahvistanut Reetta Hurske.
Perjantaina myös Lotta Harala ilmoittautui vetäytymisestään takareisivamman kuntoutumisen ollessa yhä vaiheessa.

