Suomalaisen arvokisamitalistin peli MM-hiihdoissa pelattu? – "Seuraava matka on kotimatka"

Tulosruutu kävi läpi suomalaisittain mollissa sujuneen torstain MM-sprintin.

MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä pitää selvänä, että Joni Mäki putosi Planican MM-hiihtojen viestispekulaatioista pois vaisulla sprinttisuorituksellaan. Naisten viestiä silmällä pitäen huolettaa puolestaan Johanna Matintalon tilanne.

Joni Mäen hiihtäminen oli torstaina perinteisen sprintissä aika-ajosta lähtien vaisua, eikä hänestä ollut kamppailemaan jatkopaikoista puolivälierävaiheessa. Isometsä ounastelee Mäen kilpailuhiihtojen jääneen Planicassa siihen.

– Mäen selkeä vaisuus on silmiinpistävää. Hän oli jollain muotoa viestikuvioissa mukana, mutta ei ole enää. Se varmuus tuli torstaina, Isometsä sanoo.

Myös perinteisessä viestissä ajoittain Suomea ankkuroinut Mäki on ollut edellisten arvokisojen parisprintin menestyjähahmo. Viime vuonna tuli Pekingistä perinteisen parisprintin olympiahopeaa, 2021 puolestaan Oberstdorfista vapaan parisprintin MM-hopeaa.

Näissä Planican kisoissa parisprintti käydään taas vapaalla. Laji on kisaohjelmassa sunnuntaina, mutta kyseisen kilpailun suomalaiset menestystoiveet ovat alkaneet rapistua.

– Meillä alkaa olla jopa vaikeuksia sen suhteen, ketkä meillä hiihtävät sprinttiviestin. Mistä me löydämme hiihtäjät, jotka jaksavat hiihtää sen viestin? Melkein (Ville) Ahonen ja (Niilo) Moilanen on laitettava, Isometsä viittaa torstain sprintin pirteisiin suomalaisiin.

Moilanen ylsi sprintissä karsinnan parhaana suomalaisena yhdeksänneksi, mutta menetti mahdollisuutensa puolivälieränsä kärkitaistossa sotkeuduttuaan Ruotsin Johan Haggströmin kanssa. Ahonen jatkoi ainoana suomalaisena välieriin ja sijoittui lopulta sprintissä kymmenenneksi.

Ville Ahonen koki epäonnea MM-välierässä – ”En olisi voinut tehdä mitään paremmin” 1:57
Ville Ahonen koki välierässä epäonnea – "En olisi voinut tehdä mitään paremmin."

Miesten viesti on ohjelmassa ensi viikon perjantaina, mutta Isometsä ei povaa Mäkeä siihenkään mukaan.

– Hyvin todennäköisesti seuraava matka on kotimatka.

Mäki kertoi sprintin jälkeen, ettei hänellä ollut paukkuja ja että hänellä saattoi olla taustalla allergista reaktiota. Nenä hänellä oli vuotanut "pari päivää aika vuolaasti".

Matintalon vaikea paikka

Johanna Matintalo ei löytänyt syitä vaisulle MM-avaukselleen – ”Odotin aika paljon parempaa” 1:23
Johanna Matintalo kommentoi sprinttisuoritustaan: "Odotin aika paljon parempaa."

Isometsä laski Johanna Matintalon suomalaisittain suurimmaksi pettymykseksi sprintissä. Maailmancupissa palkintokorokkeellekin parhaimmillaan yltänyt hiihtäjä jäi puolivälierässään selkeästi viimeiseksi, eivätkä hänen onnistumisnäkymänsä viestiä ajatellen ole juuri nyt ruusuiset.

Isometsä arvelee, ettei Matintalo liene hiihtämässä yhdistelmäkisassa, parisprintissä ja vapaan kymmenellä kilometrillä.

– Onko valmennusjohdolla se tilanne, että se joutuu tällä näytöllä laittamaan hänet aloittamaan viestin? Se ei ole urheilijallekaan helppo paikka.

– Minun papereissani ennen kisoja Matintalo oli varma avaaja, mutta tämä asettaa kysymysmerkkejä. Toblachissa (viestissä kuun alussa) tuli jo huonohko hiihto ja nyt toinen perään.

Isometsä toteaa, että "katsotaan, miten hommat etenevät".

– Viestiin on kuitenkin vielä aikaa, ja hän on muutoin älyttömän hyvä perinteisen hiihtäjä. Toivotaan, että vire alkaa terävöitymään ja löytyy, kun sai kovan rypistyksen alle.

Näin Anne Kyllönen summasi MM-avauksensa – ”Kaksijakoiset fiilikset” 0:54
Anne Kyllönen: ”Kaksijakoiset fiilikset.”

Tänään perjantaina MM-kisoissa maastohiihdon ohjelmassa on kello 16.30 käynnistyvä miesten 15+15 kilometrin yhdistelmäkilpailu, johon suomalaisista nimettiin Iivo NiskanenPerttu HyvärinenRemi Lindholm ja Arsi Ruuskanen.

Lue myös:

    Uusimmat