Suomalaiselta formulalupaukselta murheellinen tilitys – F1-unelmille raju kolaus: "En halunnut tämän loppuvan näin"

Pääsy autourheilun kuninkuusluokkaan eli formula ykkösiin on monen ja taas monen nuoren ajajan tavoite, mutta tielle mahtuu rutkasti mutkia. Rahan voimalla pyörivä armoton pudotuspeli päättää monet unelmat, oli kyseessä millainen lahjakkuus tahansa.

Sen sai todeta myös suomalainen formulalupaus William Alatalo, joka kertoi tiistaina, että budjettia ei saatu kasaan tämän kauden F3-sarjassa ajamista varten.

– Olen pahoillani tuottamastani pettymyksestä. En halunnut tämän loppuvan näin. Odotitte minulta enemmän, 20-vuotias Alatalo tilitti Twitterissä.

– Tavoitteeni F1:ssä ajamisesta on nyt pelkkä unelma. Uskon mahdottomaan, mutta olen myös realisti. En ajatellut koskaan pääseväni joskus F3:een, ja jotenkin teimme siitä totta. Ajaminen F3:ssa ympäri maailman, jo se oli todeksi tullut unelma. En tiedä, tunnenko surua vai kiitollisuutta (mahdollisuudesta). Vaikken olekaan seuraava suomalainen F1-tähti, uusia suomalaislahjakkuuksia on tulossa.

Alatalo täsmensi STT:lle puhelimitse, että F1-mahdollisuudesta ei toki "ikinä tiedä", mutta se on "hyvin epätodennäköistä".

– F1 on unelma, enemmän kuin totuus. Tuolle (budjetin pakkolöytämiselle) ei oikein voi mitään tässä lajissa. Perhe ja tukijat ovat tehneet kaiken minkä pystyvät, mutta tänä vuonna kaikki oli vain liikaa. Raskasta on ollut, Alatalo kertoi formulauran jokavuotisesta taistosta rahoituksen kanssa.

– (Viime kauden tallini) Jenzer Motorsport antoi todella halvan tarjouksen, mutta se ei ollut tarpeeksi halpa.

Moottoriurheilussa toki riittää mahdollisuuksia muuallakin kuin vain tuossa tyyriimmässä lajissa. Alatalo toivoo pääsevänsä ajamaan jatkossa rata-autoilun GT- ja LMP-luokkia.

– Toivotaan, että muutaman viikon sisään saisi sopimuksen allekirjoitettua, ja edes joitain kisoja (tähän vuoteen). Eri tiimeiltä on tullut tarjouksia, mutta mitään ei ole vielä allekirjoitettu.

Lue myös:

    Uusimmat