Kone kertoo yhdistyvänsä hissiyhtiön TK Elevatorin kanssa.
Hissiyhtiö Kone kertoo ostavansa kilpailijansa TK Elevatorin jättiluokan yrityskaupassa. Järjestelyssä Kone hankkii TK Elevatorin omistavan holdingyhtiön koko osakekannan.
Yrityskaupassa TK Elevatorin yritysarvo on 29,4 miljardia euroa. Kauppahinta maksetaan käteisellä ja Koneen osakkeilla, kerrotaan Koneen tiedotteessa.
Yrityskauppa on Suomen historian suurin, kertoo Helsingin Sanomat.
– Jos ajatellaan, että edellinen suurin yrityskauppa oli kymmenen vuotta sitten, kun Nokia osti kilpailijansa Alcatel–Lucentin. Sen mittaluokka oli noin 15 miljardia euroa. Tällä kaupalla Koneesta tulee maailman suurin hissejä valmistava yritys, toteaa MTV Uutisten taloustoimittaja Joonas Turunen.
Kone yritti ostaa TK Elevatorin jo vuonna 2020. Tuolloin TK Elevator kuului ThyssenKrup-konserniin.
– Nyt Kone saa pitkään himoitsemansa kaupan maaliin ja pääsee melko lailla määräävään asemaan tietyillä markkinoilla.
Kauppa on myös Euroopan mittapuulla harvinaisen suuri, kertoo puolestaan Bloomberg.
