Kokoomuksen Anne-Mari Virolainen otti vastaan kansanedustajan paikan. Hän aikoo hakea vapautusta tehtävästä ensi viikolla.
Kokoomuksen Anne-Mari Virolainen nousi tänään virallisesti kansanedustajaksi. Hän korvaa tehtävässä Saara-Sofia Sirénin, joka siirtyi Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtajaksi.
Virolainen on toiminut kokoomuksen kansanedustajan aiemmin vuosina 2007–2023.
Uusvanha kansanedustaja ehdi eduskunnassa kauaa roikkua, sillä Virolainen aikoo esittää vapautuspyynnön heti ensi viikolla.
Virolainen ilmoitti jo tammikuussa, ettei ole käytettävissä Siréniltä vapautuvalle paikalle. Teknisesti hänen oli kuitenkin otettava paikka vastaan ja pyydettävä sitten vapautusta.
Viime vaaleissa eduskunnasta pudonnut Virolainen on nykyisin Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja. Hän sanoi valtakirjansa esittämisen yhteydessä medialle menneensä työurallaan jo eteenpäin.
– Koen, että olisi vaikea hypätä tähän tehtävään 11 kuukauden ajaksi ja sitten hakeutua jälleen kerran uusiin tehtäviin, Virolainen kommentoi.
Halla-aho: En halua ottaa ennakollista kantaa
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aholta (ps.) kysyttiin, miltä menettely näyttää eduskunnan kannalta.
Perustuslain mukaan kansanedustaja voi pyytää vapautusta tehtävästään painavan syyn takia, Halla-aho totesi. Tämän jälkeen puhemiesneuvosto joko puoltaa tai ei puolla pyyntöä.
– Tähän nimenomaiseen tapaukseen en tietenkään halua ottaa mitään ennakollista kantaa, koska täysistunnolla on suvereeni oikeus tehdä haluamansa kaltainen päätös, Halla-aho kommentoi.
