Yksi henkilö loukkaantui vakavasti puukotuksessa Nokialla tiistai-iltana.
Nokialaisessa ravintolassa puukotetuksi joutuneella miehellä ei ole välitöntä hengenvaaraa, tiedottaa Sisä-Suomen poliisi.
Poliisi hälytettiin Nokialla sijaitsevaan ravintolaan iltakahdeksan aikaan tiistaina 29. huhtikuuta.
Uhri oli saanut vakavia vammoja ravintolan sisällä tapahtuneessa puukotuksessa, ja hänet kuljetettiin sairaalahoitoon.
Osapuolet ovat täysi-ikäisiä, pirkanmaalaisia miehiä. Poliisi otti epäillyn nopeasti kiinni.
– Tutkinta jatkuu asianosaisten ja todistajien kuulusteluilla, joissa poliisi pyrkii selvittämään muun muassa mahdollista teon motiivia ja tekoa edeltäneitä olosuhteita. Tutkinnan tässä vaiheessa en voi tiedottaa tapahtuneesta enempää, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ona Autere sanoo tiedotteessa.
Tapausta tutkitaan alustavasti tapon yrityksenä. Rikosnimike voi muuttua esitutkinnan aikana.
Juttua on päivitetty uusilla tiedoilla 29.4. kello 13.34.

