Silitystulos ei ole kiinni raudan hinnasta – kallein ei ole paras
Kuluttaja-lehden silitysrautatestin mukaan kallein ei ole aina paras. Raudasta ei kannatakkaan maksaa 80:tä euroa enempää.
Kuluttaja-lehti testasi 14 Suomessa myytävää höyrysilitysrautaa. Lehden mukaan kaikkien silitystulokset ovat tasaisen tyydyttäviä vaikka rautoja mainostetaan mitä ihmeellisimmillä pohjamateriaaleilla. Kaikki liukuvat kankaalla vähintään tyydyttävästi ja useimmat kestävät naarmutusta hyvin.
Parhaiten silitti OBH Nordican rauta, mutta ero seuraaviin rautoihin oli pieni. Lisäksi OBH Nordican käyttömukavuus jätti toivomisen varaa. Esimerkiksi veden lisääminen rautaan oli hankalaa.
Merkitystä ei ole myöskään raudan merkillä. Tefalin 80 euroa maksava rauta oli testin paras ja saman merkin 35 euroa maksava rauta testin huonoin.
Testin kalleimman, 130 euroa maksavan Tefalin johdottoman mallin silitystulos oli koko testin huonoin.
Ostajan kannattaa tutkia testituloksia ja valita sopiva rauta omien tarpeidensa perusteella. Esimerkiksi rautojen säädöissä ja vesisäiliöiden käytettävyydessä oli suuriakin eroja.
Lähde: Kuluttaja-lehti
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
23:32
EU-maat pääsivät historialliseen sopuun maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta vuosien väännön päätteeksi
-
23:18
IAEA: Zaporizhzhjan ydinvoimala saa yhä jäähdytysvettä Kahovkan padon tekoaltaasta – MTV seuraa sotaa
-
23:02
Aftonbladet: Ruotsin poliisi pidätti kolmikon, jota on etsitty Suomessa tehdyistä huumerikoksista
-
22:38
Biden uskoo Yhdysvaltojen tukevan Ukrainaa taloudellisesti niin kauan kuin on tarpeen
-
22:23
MTV Uutisten kirjeenvaihtajan raportti savun keskellä kärvistelevästä New Yorkista – "Metsäpalokaudet alkavat yhä aikaisemmin"
-
22:14
Stadi Cup kerää ennätysmäärän tyttöjoukkueita viheriöille – toiminnanjohtajalta painava viesti tasa-arvoisesta lajikulttuurista
-
22:12
Helsingissä pääsee melomaan ilmaiseksi roskien keruuta vastaan – tästä on kyse
-
22:01
Huumepaljastuksia tehneen prinssi Harryn Yhdysvaltain viisumitiedot halutaan julkiseksi – tuomari aloitti kuulemisen kanteeseen liittyen
-
21:31
F1-tallista potkittu venäläiskuski yritti rimpuilla irti hyökkäyssodan seurauksista – tyly lopputulos
-
21:17
Taistelukentän mullistaneet laitteet käyttöön varusmieskoulutuksessa jo syksyllä – tällaisia ovat Puolustusvoimien uudet dronet
-
21:08
Voiko lomarahojen maksaminen loppua? – "Erityinen, suomalainen viritelmä"
-
21:00
Vuosisadan alku – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden kahdeksas finalisti
-
20:51
Tutkimuslaitos: Kahovkan padon tuhon hetkellä mitattiin räjähdykseen viittaavaa seismistä toimintaa
-
20:47
Yle: Poliisi tutkii Joensuun kaupunginvaltuuston puheenjohtajan viestittelyä alaikäisille oppilailleen – erosi tehtävästään
-
20:32
Veikkausliigassa erittäin poikkeuksellinen maali – sivurajaheitto lingottiin verkkoon
-
20:21
Marin matkusti Brysseliin palkittavaksi ja tapaamaan Stoltenbergin – "Haluan korostaa naispuolisten roolimallien tärkeyttä"
-
20:13
Larry-koira oli kamalassa kunnossa löydettäessä – koki upean muodonmuutoksen hyväntekijöiden ansiosta
-
20:10
Iso yllätys Ranskan avoimissa – haastaja torppasi suursuosikin pihalle ja eteni finaaliin
-
20:00
Maria, 21, on yksi Love Islandin yllättäjänaisista – yksi miestyyppi on hänelle täysi turn off
-
19:55
"84-vuotias isoäiti soitti illalla itkien ja hyvästeli meidät" – sen jälkeen ukrainalaisen Nilan yhteys tulva-alueelle katkesi
-
Lataa lisää