MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen luonnostelee käsillä olevien SM-liigan välieräsarjoissa pelaavien Lukon, HIFK:n, TPS:n ja Tapparan pelitapa-asioita. Sihvosen mukaan jokaisen joukkueen on muutettava jotain pelitavassaan.
Neljä jo runkosarjan parasta joukkuetta alkavat ensi torstaina setviä, mitkä kaksi ensin lyödään laudalta pronssipeliin, mitkä kaksi jatkavat finaalisarjaan, joka alkaa 7.5.2021.
Nelikossa on varianssia, mitä tulee pelitapoihin.
Tapparaa, etenkin Tapparaa, mutta myös HIFK:ta voi huoletta luonnehtia Meidän pelin joukkueiksi, nuo kaksi pelaavat melko perinteistä suomalaisen jääkiekkoilun voittavaa identiteettiä.
Meidän peli on hyvä mittatikku. Suhteessa siihen voi arviodia kaikki suomalaisia jääkiekkojoukkueita, päävalmentajia ja valmennustiimejä, myös seuroja kaikkineen.
LUE MYÖS: Päihittääkö Lukko vihdoin Tappara-peikkonsa? Ennakkosuosikki on valmis murtamaan vuosia kestäneen taian – "Kaikki viisarit osoittavat, että haaste on liian kova"
LUE MYÖS: HIFK-valmentaja lyö jarrua hehkutuksiin: "Kysymysmerkkejä oli paljon"
Pekka Virran Lukko pelaa tavallaan yli mutta ei ohi Meidän pelin. Virran Lukko on erikoistapaus. Jos perinteisessä Meidän pelissä ensisijaisesti voitetaan tilaa (eli pelataan nopeasti eteenpäin tai etuviistoon) ja toissijaisesti tehdään tilaa (pelataan alaspäin tai sivulle alas tai sivulle tai pysähdytään), Virran pelikirjassa tilan voittaminen ja tilan tekeminen ovat pelin käytännön tasolla liki yhtä arvokkaita prioriteetteja.
Tämän mahdollistaa se, että Lukko viljelee ehkä koko jääkiekkoilun maailmanhistorian monipuolisimpia syöttösuuntia, joista viljellyin on pieni peliä tekevä syöttö sentterille. Verrattuna Lukkoon HIFK, TPS ja Tappara tekevät peliä sentterin kautta jopa häpeällisen vähän.
Raimo Helmisen TPS vuorostaan pelaa monin kohdin alle ja hieman ohi Meidän pelin. On nimittäin niin, että Meidän pelin periaatteiden keskimääräinen toteutuminen on vuosien varrella vaatinut sitä, että peliä pelataan suhteellisen tiiviillä viisikolla kohtuullisen lyhyin syötöin. Tämä ei ole käsillä olevan sesongin aikana toteutunut TPS:n pelaamisessa muuta kuin toisinaan.
Meidän peli kaiken kokoavana magneettina
Haluaisin hieman viivähtää tässä kohtaa ja ilmaista tyylikkäästi karrikoiden Lukon, HIFK:n, TPS:n ja Tapparan suhteen Meidän peliin janana, jossa Meidän peli on kaiken keskus ja eräänlainen magneetti:
TPS <– HIFK <– MEIDÄN PELI –> Tappara –> Lukko.
Menen vielä pidemmälle ja ennustan lukuisten ja lukuisten yli 15 vuoden ajan muistiinpanojeni pohjalta, että jahka nyt aletaan pelata puolivälieräsarjoja, jokaisen neljän mitaleista pelaavan joukkueen pelitapa väistämättä vetäytyy enemmän tai vähemmän kohti Meidän peliä. Kyse on siitä, että pelataan maailman taktisinta jääkiekkosarjaa. Se tarkoittaa, että Meidän peli toimii eräänlaisena magneettina, jonka universaalit joukkuepallopelilainalaisuudet vetävät voittamaan haluavia joukkueita väkisin puoleensa. Silloin janan nuolet kääntyvät:
TPS –> HIFK –> MEIDÄN PELI <– Tappara <– Lukko.
Tuo edellä kuvaamani reaktio on käynyt toteen väistämättä hieman yli 10 vuoden ajan SM-liigassa. Jopa kausina 2017-2018 ja 2018-2019, kun peli ja sen taso sarjassa olivat aika mukkelis makkelis, joukkueet saivat tai joutuivat, mikä mitenkin, justeerata peliään kohti Meidän pelin magneettia.
Arvelen, että lukija jo vesikielellä odottaa, mitä Meidän pelin vastaansanomaton magneetti tarkoittaa tänä keväänä Lukon, HIFK:n, TPS:n ja Tapparan osalta. Sanalla sanoen: miten kunkin joukkueen peli tulee muuttumaan? Ja jos ei muutu, kunniankukko ei laula, menestystä ei ole luvassa.
Lukko
Ensin Lukko. Lukko joutunee tinkimään prässäämisensä määrästä, mikä on ollut tähän asti melkopuoleinen. Lisäksi käynee niin, että Lukon on hieman tingittävä siitä, että sen pelaajat ovat jo hyökkäysaikeissa ennen kuin kiekko on edes joukkueen hallussa.
Ennen muuta tämä tarkoittaa tarkennuksia puolustusalueen puolustuspelaamisessa, johon ilmestynee mies vastaan mies -puolustamisen kylkeen lisää alueen puolustamisen ulottuvuutta ikään kuin varmistavana tekijänä.
Hyökkäysalueen hyökkäyspeliään Lukko rallattelee runsain puolustajien ja hyökkääjien hetkellisin paikanvaihtopelein, jääkin nähtäväksi, rokottavatko vastustajat tästä nopealla kääntöpelillään. Paikanvaihtopeli, jota Lukko viljelee, on lukuisia kertoja joutunut eri joukkueiden osalta uudelleen arviotavaksi SM-liigan pudotuspelisarjojen historiassa, koska siinä on riskinsä, koska siitä koituvat kustannukset ovat suorastaan lamaannuttavia, kokoluokkaansakin lamaannuttavampia – henkisesti.
HIFK
Sitten HIFK. HIFK saa tinkiä, jos mielii pärjätä päätyyn asti, aavistuksen turhan nopeasta pelin kääntämisestä niin sanotusti lennosta. Peli pakottanee sen pysähtymään kiekon kanssa enemmän, siis jos Jarno Pikkaraisen HIFK suostuu pelaamaan sitä, mitä peli pyytää, peliä pakottamatta. Tämä siirto lisää HIFK:n viisikon tiiveyttä entisestään. Pullat ovat hyvin uunissa.
Näen, että HIFK voi pitää kiinni säännönmukaisen aggressiivisesta maalia kohti pelaamisesta erikseen, mutta yleisemmällä tasolla sen on jonkin verran tingittävä – viimeistään finaalisarjassa – yleisellä tasolla aggressiivisesta kamppailupelaamisestaan. Tähän HIFK:n pakottaa finaalisarjassa Lukon tai Tapparan syöttöpeli, siis jos helsinkiläiset ensin kaatavat TPS:n. Kun kiekko liukuu jäällä syöttönä, mitään kamppailtavaa ei ole, tai ainakin se vähenee.
Sanoisin, että mestaruutta ei tänä päivänä voita SM-liigassa kamppailemalla määränsä enempää. Syöttö on kamppailemista tärkeämpi elementti. Tässä on HIFK:lle hieman pureskeltavaa ja läksyä tänäkin keväänä.
Lisäksi on todennäköistä, että HIFK:n on hieman suitsittava hyökkäysalueella paikanvaihtopeliään, koska se on altis ja haavoittuva vihulaisen vastahyökkäyksille.
TPS
Kolmantena TPS. TPS joutuu muuttamaan pelaamistaan selvästi eniten, jos se suinkin siihen kykenee. Enää ei voi prässätä yhtä huoletta kuin koulupoikajääkiekossa konsanaan.
Enää ei voi pelata viisikolla, joka repeilee silloin tällöin pelien kuluessa. ”Viisikon vetämisestä televisiokuviin” – jos se ymmärretään tehdä – taas seuraa lyhempien syöttöjen viljelemistä, minkä edellytys kuitenkin on paremman kenttätasapainon viljeleminen.
Ollaan sillä ja rajalla, ettei Raimo Helmisen TPS ole peräti muutosvalmentamisen vaateen tilassa. Näin asian ei pitäisi kauden tässä vaiheessa enää olla.
Tappara
Viimeisenä Tappara. Jussi Tapolan Tappara kykenee pelaamaan erinomaista jauhavaa Tappara-pelitapaa. Sitä on nähty nyt tässä kevään mittaan useamman kerran. Se tarkoittaa pitkälti edellä kuvaamiani Meidän pelin hyökkäyspeliperiaatteita, mutta ennen muuta sitä, että – etenkin Lukkoa vastaan – sen tulee puolustaa kaksivaiheisesti sitä mukaa, mitä peli pyytää. Nyt ei käy laatuun uusrautakorpilainen pelin pakottaminen yltiöpäisellä prässäämisellä, johon Tappara kummallisella tavalla taantuen ja taannehtien kauden mittaan ajoittain valahti.
Toinen reunaehto Tapparan pärjäämiselle on, ettei se hutiloi aina välillä sellaisia täysin hyödyttömiä nopeahkoja puolipitkiä syöttöjä pakeilta laitahyökkääjille vastustajan siniviivan tuntumaan. Tässä muutoksen siemen on siinä, ettei niiden laitahyökkääjien tule sijoittua väärin sinne kauas puolustajista. Mitä ihmettä ne siellä tekevät?
Jos laitahyökkääjällä on tässä vaihteleva pelinlukuvara toimia, pelaaja valitsee paineen kasvaessa enemmän ja enemmän sitä vaihtoehtoa, jossa hän kuvittelee karkaavansa ja pääsevänsä kohti hyökkäysaluetta seurauksin, jossa pelin virtaus oman viisikon kannalta usein vain heikkenee. Se puolipitkä syöttö näyttää dynaamiselta siinä kohtaa, mutta vain näyttää. Se tulee usein maksuun sitä kautta, että pian pelataan Tapparan päädyssä vastustajan toimesta pitkää hyökkäysalueen hyökkäyspeliä, mikä taas vaikeuttaa tamperelaisten omaa seuraavaa hyökkäystä.
Peruspeli ratkaisee, ehkä onnikin
Koska – tai pikemminkin vaikka – en ota tässä nyt lukuun yksilötaitoa, erikoistilannepelaamista, maalivahtipeliä, fysiikkaa, onnenkantamoisia ja erilaisia mentaalisia tiloja, ei se tarkoita, etteikö niillä ole valtava, jopa ratkaiseva merkitys.
Kuitenkin pitkä kokemukseni analyytikkona on osoittanut, että kaikki, siis aivan kaikki valetaan viidellä viittä vastaan peruspelipelaamisen kivijalan päälle. Se useimmiten siten heijastellen ratkaisee, mihin kuosiin nuo lopulta pelit ja ratkaisevat muuta seikat tulevat.
Tosin tässä kohtaa vedän sen verran takaisin, että nyt pelattavat lyhyemmät paras viidestä -sarjat ovat alttiimpia sille, että lopullinen tulos saattaa muodostua satunnaisemmista yksittäistekijöistä.
Yhtä kaikki, parhaat ja onnekkaimmat voittakoot! Siinä hengessä kohti SM-liigan välieräsarjoja.