Seksivälinekutsuilla saa katsoa ja kokeilla

Jokainen nainen saa käyttää työssä ansaitsemistaan tuloista itseensä kuukaudessa sata euroa, meni se sitten kampaajaan, hierojaan, uusiin vaatteisiin - tai seksivälineisiin. Tätä mieltä on seksivälineitä myyvä ja kotikutsuja järjestävä Pia Kajavo. Lue, mistä seksivälineiden kotikutsuissa on oikein kyse!

Erotiikkavälineiden kotikutsuihin erikoistuneen Foxy Ladyn Pia Kajavo on tehnyt työtä seksivälineiden parissa jo 12 vuotta. Tuona aikana hän on muun muassa oppinut näkemään asiakkaidensa kasvoilta, mikä seksiväline kutakin miellyttää.

Seksivälinekutsuja pidetään, jotta asiakas ei ostaa sikaa säkissä, vaan saisi tietoa välineistä ja niiden käytöstä. Välinekutsujen lisäksi järjestetään myös asukutsuja, joilla esitellään korsetteja, yöasuja, sukkia ja seksiasuja.

– Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan valtaosa naisista (75 prosenttia) ei saa pelkästään vaginaalista orgasmia yhdynnästä, vaan vaatii siihen muunlaista stimulaatiota – tuli se sitten G-pisteestä, klitoriksesta, rinnoista tai vaikka leuan alta. Tähän seksivälineet tuovat avun, G-pisteeseen kun esimerkiksi on hankala osua miehen peniksellään. Harvan miehen penis nimittäin muistuttaa virkkuukoukkua!, Kajavo vitsailee.

Hauskanpitoa porukalla

Kajavo pitää tällä kertaa kutsunsa kymmenelle vapaaehtoiselle ja innostuneelle naiselle 20–30 ikävuoden välissä. Hän on tuonut pitopaikalle matkalaukullisia erilaista tavaraa: esimerkiksi aitoa miehen sukupuolielintä muistuttavia, bling bling -koristeltuja, hiljaisia, tehokkaita, joustavia, pehmeitä, käsilaukkuun meneviä, vaginan suulta hierovia, viilennettäviä, lämmitettäviä, 3 metrin syvyyteen vesitiivitä sauvoja.

– Uusia seksivälineitä tulee niin tiheään tahtiin, ettei myyjä ehdi tietenkään kokeilla kaikkia, Kajavo virnistää, mutta kertoo olevansa kyllä perillä siitä, miltä minkänkinlainen seksiväline tuntuu käytössä. Foxy Ladyn periaatteena on myydä tuotteita, jotka miellyttävät naisia ja tekevät hyvää. Välillä markkinoille ilmestyy myös huonoja tuotteita, jotka eivät päädy kotikutsumyyntiin.

– Tarinoita saa kertoa, hauskaa saa olla. Yleensä kaikki tarinat on tapahtunut kavereille tai kaverin kavereille... Kysykää ja jutelkaa! hän neuvoo vielä jännittynyttä yleisöään.

Seksivälinekutsut eivät eroa paljoltikaan perinteisemmistä ja tutummista Tupperware-muoviastioiden kotikutsuista. Emäntä saa emännänlahjaksi suklaisen vekkulin peniksen, tuotteita saa näprätä ja ihastella – muttei kokeilla käytössä – ja kysymyksiä esitetään. Ilta kutsujen merkeissä sujuu rupatellessa, ruokatarjonnasta nautiskellen ja kuplajuomamaljoja kohotellen.

Asiakkaat saavat valita, minkälaiset kutsut haluavat. Suurin osa suomalaisista asiakkaista valitsee välinekutsut. Niissä esitellään erilaisia hieromasauvoja, klitoriskiihottimia, öljyjä, voiteita ja sukkia.

Kun Kajavo on opastanut osanottajia siitä, mitä kutsuilla tulee tapahtumaan, hän esittelee hieromasauvat ja muut kapistuksen yksityiskohtaisesti: käy läpi niiden toiminnot ja kertoo käyttövinkkejä ja -kokemuksia.

– Jos elää vakituisessa parisuhteessa, näitä kaikkia välineitä on tarkoitus käyttää yhdessä. Mieheltä ei viedä mitään pois, miestä ei korvata mitenkään, eikä miesten tarvitse pelätä, että hieromasauva on kohta vaimon vieressä omalla paikalla. Väitän, ettei yksikään väline ei pysty korvaamaan miestä, vaikka se tekisi minkälaisia sirkustemppuja. Miestä tarvitaan ainakin koneenkäyttäjäksi, jos ei muuta. Saa itse olla, maata ja nauttia, Kajavo tiivistää ja lisää, että luonnollisesti myös sinkut ja samaa sukupuolta olevat parit löytävät itsellensä leikkikaluja kutsuilta.

Miesten mielipiteet seksivälinekutsuja kohtaan ovat muuttuneet vuosikymmenten saatossa. Kaksilahkeiset alkavat ymmärtää kutsujen ideaa ja olla iloisia siitä, että heidän puolisonsa hankkivat kotiin yhteiseksi iloksi ja piristykseksi makuuhuone-elämää vauhdittavia välineitä.

Ketä kutsuilla käy?

Kajavo järjestää kutsuja pääasiassa naisille, mutta sellaisilla voi käydä myös pariskuntia tai yksittäisiä miehiä naisten mukana. Vakioasiakassuhteitakin syntyy vuosien saatossa.

Osa ihmisistä pitää muutaman kerran vuodessa kutsut ja päivittää välinevarastoaan ja tietoaan uusista välineistä. Kesäaikaan eniten kutsuja järjestetään polttareissa. Pikkujouluaikaan taas naisten pikkujouluissa. Kajavo on ollut pitämässä kutsuja myös synttäreillä, tupaantuliaisissa ja naisten illanistujaisissa.

– Pelkästään miehille en pidä kutsuja. Kaksi kertaa olen kokeillut ja se riitti. Kutsut menivät henkilökohtaisuuksiin ja rivouksiin, nainen harmittelee.

Lisäksi Kajavon kutsuilla välineitä ei kokeilla tositoimissa.

– Jos joku pyrkii lähtemään vessaan välineen kanssa, niin pyydän ensin maksun tuotteesta. Tuote on silloin myyty. Yhdysvalloissa pidetään kutsuja, joissa naiset saavat kokeilla välineitä. Suomessa tällaiset eivät ole tuttuja, enkä näkisi itseäni niin intiimissä tilanteessa ohjaamassa "kädestä pitäen".

Kutsuilla myytäviä öljyjä ja voiteita saa kyllä kokeilla.

Tarinoita uran varrelta

Kajavo muistuttaa, että seksuaalisuus ei lopu tai katoa minnekään keski-iän ylittyessä. Hän on itse ollut pitämässä kutsuja Invalidiliiton kuntoutuskeskuksessa ja vanhustentaloissa ja esittelemässä porukalle, jossa on ollut isoäiti, tytär ja tyttären tytär. Hänen vanhin vakioasiakkaansa on 64-vuotias nainen, joka kutsuu klitoristaan riemumutteriksi.

– Hän soittaa tasaisin väliajoin ja pyytää lähettämään lisää mutterirasvaa, Kajavo kertoo. Hauskat tarinat ja anekdootit eivät lopu tähän, vaan Kajavo värittää niillä muutaman tunnin mittaisia kutsuja jatkuvalla syötöllä.

– Kuulen paljon hauskoja tarinoita siitä, kuinka lapset ovat löytäneet isin ja äidin lelut. Seksivälineitä on esimerkiksi viety lelupäivänä päiväkotiin ja tuotu jouluruokapöytään koko suvun eteen.

– Kerran olin pitämässä tiiviille pihapiirin naisporukalle esittelyn, jossa oli pieniä pupujussin näköisiä kiihottimia ja Kaalimatoja-sauvoja. Pari viikkoa sen jälkeen, kun olin toimittanut tavarat ostajille, pihapiirin lapset kutsuivat kaikki isit ja äitit katsomaan järjestämäänsä nukketeatteriesitystä, jossa esiintyivät pupujussit, kaalimadot ja muut värikkäät otukset, Kajavo kertoo koko osallistujaporukan naururemakan saattelemana.

Lue, mitä seksivälinekutsujen ensikertalainen ja ulkomailla kutsuilla käynyt olivat tapahtumasta mieltä:

Nainen, 28:

Osallistuin ensimmäistä kertaa seksivälinekutsuille ja ennakkoasenteeni oli ehkä hieman negatiivinen. Yllätyin kuitenkin erittäin positiivisesti: tilaisuus oli rento ja avoin eikä millään tavoin vaivaannuttava. Tutussa porukassa ja hieman kuplajuomaa pohjilla näillä kutsuilla on varmasti oikein hauskaa.

Kutsujen vetäjän kertomia tarinoita oli mielenkiintoista kuunnella. Plussaa siitä, että myynnissä oli seksivälineiden lisäksi hierontaöljyjä, sukkia ja vaatteita (kuvaston muodossa).

Mukavaa oli, ettei ostamiseen painostettu missään vaiheessa. Kun sai itse rauhassa perehtyä valikoimaan, teki ostoksiakin ihan mielellään. Tyttöystäväni yllättyy takuulla iloisesti tekemistäni löydöistä! Tulevaisuudessa järjestän varmasti myös itse vastaavanlaiset kutsut kotonani.

Nainen, 26:

Seksilelubileet olivat juuri niin rennot kuin olin ajatellutkin. Esittelijä tiesi mitä esitteli, ja osasi vastata kaikkiin kysymyksiin, joita vierailla oli. Lisäksi esittelijä kertoi seksielämästä sellaisia faktoja, joita en itse olisi tullut edes ajatelleeksi.

Olen ollut aikaisemmin seksilelubileissä ulkoimailla. Ne erosivat niin, että esittelijä liikkui ja höpötti paljon esitellessään tuotteita. Hän myös demonstroi lelujen käyttöä enemmän. Mielestäni kuitenkin suomalainen asiallinen malli sopi varsin hyvin suomalaiselle yleisölle, enkä kaivannut yhtään enempää sirkusta ympärille.

Voin sanoa, että seksilelubileet sopivat varmasti kaikille, jotka harrastavat seksiä.

Lue myös:

Löytäisitkö suhteeseenne kipinän netistä? Tutustu Helmi-kauppaan!


Kuvat: Helmi, Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat