Miehen haluttomuus on tiukka paikka parisuhteessa.
Olen ollut joskus kateellinen niille naisille, joiden suurin ärsytyksen aihe on selkää vasten tökkivä erektio aamuyön hämärissä. Ja ärsyyntynyt siitä, että se voi olla jollekin ärsyttävää. Nauttikaa naiset siitä, kaikki eivät sitä iloa parisuhteessaan nimittäin koe.
Paljon on puhuttu naisten haluttomuudesta, mutta kyllähän haluttomuutta esiintyy myös miehillä. On vain jotenkin helpompi alkaa neuvomaan naisia siinä, ettei kumppania voi jättää osattomaksi intiimistä kanssakäymisestä. Miksi? Koska miehiä on ihan turha neuvoa. Haluton mies vetäytyy kuoreensa, välttelee ongelmaansa ja suuttuu, kun nainen yrittää ensin puhua. Sitten nalkuttaa. Sitten tiuskia.
Naiselle on kenties vielä vaikeampaa kestää kumppanin haluttomuus, sillä miesten kuuluu olla seksin perässä juoksevia alfa-uroksia. Jos mies ei halua, onko vika minussa? Jos muille miehille tuntuisi kelpaavan, miksi se mies, jonka olen valinnut, ei haluakaan minua?
Olen itsekin kamppaillut näiden piinaavien ajatusten kanssa joskus kauan sitten ja voin sanoa, että ne ovat olleet ikävimpiä hetkiä elämässäni. Lukuisia itkuisia iltoja, itsesyytöksiä, toisen syytöksiä, pohtimista siitä, olisiko oikein pettää, jos toista ei kiinnosta... En toivo sitä kenellekään, joten siksi on tuntunut tarpeelliselta yrittää takoa edes naisille, että "jos et anna miehellesi, joku toinen kyllä antaa" tai että "äitiys on melko kulunut tekosyy olla antamatta". Niin se vain on minun mielessäni ja kaiken sen kokeneena: jos terveydessä ei ole vikaa, on julmaa vallankäyttöä olla antamatta toiselle seksiä. Ei kellään ole oikeutta riistää sellaista tärkeää osaa ihmisyydestä keltään. Seksin puutehan !