Tuttujen mehujäiden pakkaukset uudistuivat.
Alun perin jo 1990-luvulla lanseerattujen, ötökkäteemaisten Pirkka-mehujäiden pakkaukset ovat uudistuneet. Muutos on ehtinyt jo herättää keskustelua muun muassa viestipalvelu Threadsissa:
– Miksi ihmeessä Pirkan ötökkäjätskeistä on poistettu ötökät? Oletettavasti ne katoaa muistakin tuoteperheen tuotteista. MIKSI!? somessa ihmetellään.
Tuttujen mehujäiden pakkauksista on toden totta poistettu tutut ampparit, murkut ja toukat. Asiasta uutisoi ensin Iltalehti.

Lue myös: Suosikkimehujään resepti muuttui yllättäen – tältä se nyt maistuu
Ötökät katosivat, syynä mainontaohjeistus
Keskon tuoretuotteiden osto- ja myyntijohtaja Carita Rissanen vahvistaa muutoksen MTV Uutisille.
– Käytännössä syy on tämä sosiaali- ja terveysministeriön suositus ja ohjeistus lapsiin kohdistuvasta mainonnasta. Sen takia on lähdetty muuttamaan pakkauksia.
Vuonna 2024 julkaistussa STM:n ohjeistuksessa painotetaan, ettei elintarvikkeita tule markkinoida lapsille esimerkiksi piirroshahmojen avulla. Uudistus on aiemmin vaikuttanut jo moniin muihinkin tuotteisiin, ja esimerkiksi Lidlin pillimehuista vaihdettiin piirroshahmot hedelmien kuviin.

