Italialainen rallilegenda Sandro Munari on kuollut 85-vuotiaana. Munari nukkui pois eilen perjantaina vaikean sairauden uuvuttamana.
Munari tunnetaan Miki Biasionin jälkeen Italian toiseksi menestyneimpänä rallikuljettajana.
Hän ajoi urallaan 36 MM-rallia vuosina 1973–1984 ja saavutti kaikkiaan seitsemän osakilpailuvoittoa. Vuosina 1975–1977 Munari voitti legendaarisen Monte Carlon MM-rallin kolmesti peräkkäin oltuaan Etelä-Ranskan vuoristoteillä ykkönen jo vuonna 1972.
Vuonna 1973 Munari voitti rallin Euroopan mestaruuden, ja vuonna 1977 hän vei nimiinsä epävirallisen kuljettajien maailmanmestaruuden voitettuaan historian ensimmäisen kuljettajien FIA Cupin.
Ensimmäinen virallinen henkilökohtainen MM-titteli rallissa jaettiin vasta vuonna 1979.
Munari tuli tunnetuksi ennen kaikkea Lancian kuljettajana. Vuonna 1974 San Remossa hän voitti italialaismerkille sen ensimmäisen MM-rallin.
Hänellä oli myös merkittävä rooli Lancian kolmessa peräkkäisessä valmistajien maailmanmestaruudessa 1974–1976.
– Sandro Munari oli Lancian suurin mestari, maineikas Lancia-pomo Cesare Fiorio muistelee Il Sore 24 Ore -lehdessä.
– Se, että sain olla mukana nostamassa italialaista kuljettajaa sille tasolle, tuotti minulle suurta tyydytystä.
Fiorion mukaan Munari oli italialaisen rallin pioneeri, joka osoitti, että eteläeurooppalaiset kuljettajat voivat voittaa pohjoisesta tulevat kilpakumppaninsa.
– Hän osoitti, että mekin tiedämme, miten nämä hommat tehdään ja miten ne tehdään vielä heitäkin paremmin.

