Saattohoitopotilaana olevalle 81-vuotiaalle Lumikille kuuluu hyvää. Vaikka energinen nainen tietää elävänsä elämänsä viime vaiheita, hän sanoo elämäntilanteensa olevan olosuhteisiin nähden paras mahdollinen. Äänessä kuuluvat seesteisyys, vapautuneisuus ja kiitollisuus, joita moni voi vain kadehtia.
– Ei minulla ole koko aikana ollut ahdistavaa oloa. Eikä minua vaivaa se, että kuolen pian, 81-vuotias Lumikki toteaa tyynesti.
Syöpää sairastava rouva kuvailee oloaan levolliseksi, eikä hän tunne pelkoa, masennusta tai surua.
– Ei sitä kukaan tiedä milloin kuolee. Eikä tarvitsekaan! Selväjärkisenä tiedän, että ei tämä enää 20 vuotta jatku, hän naurahtaa.
Vaikka loppu häämöttää, hän vaikuttaa elämäniloiselta ja myönteiseltä.
– Olen halunnut elää tämän vaiheen, että saan valmistautua. Ei kuolema kuitenkaan ole se päällimmäinen asia mielessä, hän sanoo.
– Olen elämässä kiinni, ihan täydellä sydämellä. En ajattele kuolemaa nyt, sen aika tulee, kun se tulee.
Päätös elämästä ja kuolemasta
Terveyttään vaalinut vanha rouva sai viisi vuotta sitten aivohalvauksen, joka pysäytti ensimmäistä kertaa pohtimaan elämän rajallisuutta. Hän kuitenkin taisteli itsensä takaisin kuntoon. Seuraavana vuonna häneltä leikattiin paksusuolensyöpä.
– Kyllä sairastuminen pysäytti. Syöpä sananakin kuulostaa jo pahalta. Halvaus oli se ensimmäinen isku, mutta olen kiitollinen, ettei puhekyky mennyt eikä ollut kipuja, Lumikki muistelee.
– Suomalaisen akan pahalla sisulla siitä kuntouduin!
Kun sitten viime talvena vatsasta löydettiin uusi syöpäesiintymä, Lumikki oli ehtinyt miettiä realiteetteja. Lähipiirin järkytykseksi elämäniloinen nainen kieltäytyi pitkittävistä hoidoista ja päätti valita mieluummin hyvän loppuelämän: sen, joka annetaan. Perhe hyväksyi valinnan.
