Saattohoitopotilaiden hoitokoti on kodinomainen paikka, jossa keskitytään elämiseen ja kohdataan kysymyksistä suurimmat.
Pirkanmaan hoitokodin johtaja Tiina Surakka tietää, millaista elämä kuoleman lähestyessä on.
– Saattohoidossa keskitytään elämiseen, ei sairautta vastaan taisteluun. Ei saattohoidossa vain odoteta kuolemaa, Tiina luonnehtii.
Pirkanmaan hoitokodin potilaat elävät viimeisiä päiviään. Useimmat heistä ovat iäkkäitä, mutta jopa noin 25 prosenttia on alle 60-vuotiaita, ja alle 30-vuotiaitakin on muutama vuodessa.
Suurin osa heistä on esimerkiksi syöpäpotilaita, joiden sairautta ei voida parantaa eikä jarruttaa. Kun mitään ei voida tehdä, potilasta auttaa enää saattohoito.
– Ei ole kyse siitä ettei hoidettaisi enää, hoito vain muuttuu: siirrytään parantamisesta oireiden mukaiseen hoitoon. Ei sairaus mihinkään häviä, mutta päivä kerrallaan eletään, Tiina kuvailee.
Ihmeparantumisia ei tapahdu
Tavallisesti saattohoito kestää elämän viimeisen viikon tai pari, mutta etenkin kotisaattohoidossa aika voi venähtää jopa vuosiksi.
Ihmeparantumisia ei saattohoitopotilaiden kohdalla tapahdu, mutta ihmiselämä itsessään on ihmeellistä: kun sairautta vastaan taistelu lopetetaan, puhdas elämänhalu saattaa kantaa vielä vuosia eteenpäin.
Esimerkiksi syövän hoidot ovat rankkoja, ja niiden loputtua keho saa ikään kuin hengähdystauon.
Onnistumisen iloa surun keskellä
Tiina saapui hoitokodin johtajaksi elämänkaaren toisesta ääripäästä, synnytysklinikalta. Hän kotiutui saattohoidon pariin hyvin, vaikka tarkoitus oli vain vierailla kuolevien parissa. Muukin henkilökunta on pysyvää.
– Kuolemansairas odottaa, että henkilökunta ei vaihdu. Tutut hoitajat ovat tärkeitä, Tiina kertoo.
Hoitajat tukevat myös omaisia, ja positiivinen palaute kannustaa. Yksi merkki työssä onnistumisesta on, kun saattohoitopotilaan omainen palaa itse aikanaan kuolemaan hoitokotiin.
– Auttamisen halu näkyy saattohoidossa kaikkein konkreettisimmin. Se tekee työn mielekkääksi, Tiina pohtii.
Erikoissairaanhoidossa rankempaa
Työn luulisi olevan raskasta, mutta Tiina uskoo, että erikoissairaanhoidon parissa on rankempaa. Saattohoidossa helpottaa roolien vähyys. Kyse on vain auttamisesta, eikä rooli muutu sairauden edetessä parantajasta lohduttajaksi.
– Saattohoidossa tärkeintä on, että puhutaan reilusti lähestyvästä kuolemasta. Annetaan potilaan miettiä omaa elämäänsä, Tiina summaa.
– Ihmiset tekevät tiliä oman elämänsä kanssa. Se on vuoropuhelua, pohdintaa: olisiko pitänyt tehdä jotain toisin? Onko tyytyväinen elettyyn elämään? Toiset tulevat siihen tulokseen että ovat, toiset taas eivät.
Tavallista elämää kuoleman lähestyessä
Tiina kuvailee kuolevien arkea normaaliksi elämäksi. Aamulla herätään, syödään aamiaista ja mietitään, miten juuri siitä päivästä saataisiin mahdollisimman mukava.
Vapaaehtoistyöntekijät järjestävät piristystä potilaiden päivään: on ulkoilua, esityksiä ja muuta ohjelmaa. Etenkin saunominen on suosittua. Eläinrakkaat nauttivat hoitokodin nuoren Nipsu-kissan seurasta.Kipuja ei tarvitse pelätä, sillä olo pyritään tekemään mahdollisimman mukavaksi.
Kun elämänpiiri lopun häämöttäessä kuitenkin pienenee, pienten asioiden merkitys kasvaa. Eniten keskitytäänkin vain olemaan omaisten kanssa. Läheisten läsnäolo on saattohoidossa erityisen tärkeää.
– Yksikään meistä ei asu tyhjiössä. On perhettä ja ystäviä, joita pyritään ottamaan mukaan elämiseen, Tiina toteaa.
Niin kodinomainen kuin saattohoitola onkin, oma koti on usein myös kuolevalle paras paikka asua ja olla. Moni saattohoitopotilas asuu voimiensa ja mielihalujensa mukaan kotona elämänsä loppuun asti.
Studio55.fi/Milja Atu
Kuvat: Pirkanmaan saattohoitokoti
Lumikki luopui syöpähoidoista: Näin valmistaudun kuolemaan
Nämä ovat suomalaisten saattohoitopotilaiden viimeiset toiveet
Saattohoitopotilas Lumikki: Tältä tuntuu, kun elämä on lopussa
Näin kuolema kohdataan Suomessa – Olisitko sinä valmis?
Näitä viittä asiaa ihmiset katuvat eniten kuolinvuoteellaan
Tässä ovat maailman oudoimmat viimeiset toiveet ja testamentit