Säästä satasia sähkölaskussa – näin tiedät onko hinta nousussa
Sähkön hinta on pysynyt jo ennätyksellisen pitkään alhaalla heikon taloustilanteen vuoksi. Talven ensimmäiset pakkaset kuitenkin aiheuttavat jo sähkön hintapaineita. Tarkka kuluttaja onkin nyt valppaana sähkön käytössä.
Euroopan heikko taloustilanne ja leuto sää ovat pitäneet sähkön hintaa alhaalla ennätyksellisen pitkään, eikä viimeisen kahden vuoden aikana ole syntynyt suuria hintapiikkejä.
Talven ensimmäiset pakkaset aiheuttavat tällä hetkellä painetta hinnan nostoon.
– Viimeisinä viikkoina vesitilanne altaissa on huonontunut ja meillä on tällä hetkellä normaalia vähemmän vettä. Myös nykyiset sääennusteet näyttävät siltä, että sateita saadaan normaalia vähemmän, ja tämä näkyy jo sähkön pörssihinnoissa, Vattenfallin tuotespesialisti Peter Strandberg arvio.
Talven tullen sähkölämmitteisten talojen sähkölasku nousee usein kymmeniä jopa satojakin euroja kuussa.
Tuntisähkön suosio kasvaa
Sähköyhtiöiden tarjoama tuntisähkösopimus on viime vuosina alkanut kiinnostaa kuluttajia.
Kuluttajan pikaopas sähkön hintaseurantaan
1. Seuraa yleistä talouden kehitystä Euroopassa. Jos talous on noususuhdanteessa ja tehtaat ovat toiminnassa, sähkön kysyntä kasvaa ja samalla hinta nousee.
2. Seuraa sääennusteita. Vuodenajan ja sää muutokset vaikuttavat. Kuiva ja kylmä talvi tyhjentää vesialtaat, ja kova kysyntä pakottaa käyttämään kalliimpia tuotantotapoja.
3. Hanki hintaseurantalaite, jonka avulla voit ajoittaa sähkönkulutuksen edulliseen ajankohtaan.
Tuntisähkösopimuksessa sähkön hinta perustuu Nordpool-sähköpörssin hintoihin.
Eniten tuntisähköstä hyötyvät sähkölämmittäjät. Asiakas voi ajoittaa esimerkiksi käyttöveden lämmityksen ja pyykinpesun aikaan, jolloin sähkön hinta on alhaalla. Talvella tuntihintojen erot voivat hetkittäinen olla jopa yli 10 senttiä kilowattitunnilta.
Strandberg suositteleekin tuntisähköasiakkaille hintaseurantalaitteita, joiden avulla sähkön hinnan vaihteluita on helpompi seurata ja painottaa kulutusta sen mukaan.
– Talvella sähkö voi maksaa hetken ajan todella paljon enemmän kuin jonain toisena hetkenä. Mutta toisaalta hinta voi joskus olla todella alhainen, esimerkiksi öisin. Sähkön hintaa kannattaa seurata pitkällä aikavälillä.
Lähde: Vattenfall
Uusimmat
-
15:36
Saksan MM-kultaluotsi Gordon Herbert asetettiin ehdolle Suomen Vuoden valmentajaksi
-
15:32
13 veitseniskua, potkuja päähän ja raaka väkivaltavideo – syyttäjä vaatii Vantaan järkyttävästä teinipuukotuksesta ehdotonta vankeutta
-
15:16
Talouskurimukseen ajautunut SaiPa aloittaa muutosneuvottelut – synkeä luku kuvaa vaikeuksia
-
15:09
Thaihieromoita pyörittänyt nainen tuomittiin törkeästä parituksesta – rikollista toimintaa monissa kaupungeissa
-
15:08
Kymmeniä rikosilmoituksia itsenäisyyspäivän tapahtumista – näistä rikoksista mielenosoittajia epäillään
-
15:00
Orpo: SAK:n ilmoittamat toimet kohtuuttoman kovia
-
14:50
Mielenosoittajat tukkivat pääsyn asetehtaisiin Britanniassa – MTV Uutiset seuraa sotaa
-
14:46
Kaija Koolla kiusallinen tilanne Linnan juhlissa – sukkanauha tipahti kesken illan
-
14:39
Tarkkuuskiväärillä ampunut Panssariprikaatin sotilas sai vammoja kasvoihin
-
14:34
Ranskan supertähdelle vaaditaan neljän vuoden kakkua
-
14:33
M. A. Numminen jakoi nostalgisen kuvan hänestä ja edesmenneestä Pedro Hietasesta – muistatko vielä lauluduo Gommin ja Pommin?
-
14:28
Mitä haluaisit kysyä tulevalta presidentiltä? Ehdokkaiden tv-tentit käynnistyvät MTV:n Suurella vaalitentillä
-
14:22
Ostitko tämän joulukalenterin Lidlistä? Kauppaketjulta varoitus ja takaisinveto
-
14:19
Tuplapuristaja hämmästytti Ylen kokeneet selostajatkin – näin poikkeukselliseen hetkeen reagoitiin
-
14:16
Expressen: MM-kisoissa esiintynyt puolustaja siirtyy SM-liigaan Ruotsin pääsarjasta
-
14:06
F1-pomoilta rujoja syytöksiä Toto ja Susie Wolffista – tapauksessa nähtiin nyt erikoinen käänne
-
14:01
Suomi MM-välieriin – vastustaja jäi täysin jyrän alle
-
13:55
Nainen kuoli kolarissa Kempeleessä – kuljettajaa epäillään rikoksista
-
13:54
Suomen lippu korkealla Oulun yllä – tältä näytti Hornetien itsenäisyyspäivän lento!
-
13:47
Ylen päätoimittaja vietti itsenäisyyspäivän "Meilahden Hiltonissa" kukkapaitulissa metallisen Daamin seurassa
-
Lataa lisää