Rippileiriläiset nukkuivat, pedofiliaringin pääepäilty valvoi nuorten unta – Kirkkoherra MTV:lle: "Yölläkin vielä vilkaisin ikkunasta pihalle ja hän oli kahden koiransa kanssa siellä"

Viime viikolla paljastuneen pedofiiliringin 57-vuotias pääepäilty toimi kesällä 2012 nuorten rippileirillä yövalvojana, vahvistaa kyseisen seurakunnan entinen kirkkoherra. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. 

Seurakunnan rippileireillä oli käytäntönä pyytää leiriläisten vanhempia ja seurakunnan luottamustehtävissä olevia henkilöitä vapaaehtoisiksi, palkattomiksi yövalvojiksi. Kyseinen pedofiiliringissä epäiltynä oleva mies oli yksi heistä. 

Yövalvojat saapuivat kirkkoherran mukaan paikalle sen jälkeen, kun nuoret olivat jo asettuneet makuulle ja lähtivät ennen kuin he nousivat ylös.

– Muistan ne tilanteet, kun hän tuli ja hän lähti. Yölläkin vielä vilkaisin ikkunasta pihalle ja hän oli kahden koiransa kanssa siellä.

Kirkkoherran mukaan kyse oli yhdestä yöstä, eikä epäilty mies ollut tehtävässä tekemisissä nuorten kanssa. 

Mukana lapsi- ja nuorisotyön vastuuryhmässä 

Pääepäilty oli valittu seurakuntavaaleissa kirkkovaltuustoon, jossa hänet nimitettiin kirkkoneuvoston jäseneksi. Hän toimi lapsi- ja nuorisotyön vastuuryhmässä, joka päätti seurakunnan nuorisotyöhön ohjaamista määrärahoista ja toimintalinjauksista. Vastuutoimessa hän ei työskennellyt suoraan lasten tai nuorten kanssa.

MTV Uutisten haastattelema kirkkoherra kertoo järkyttyneensä, kun oli ymmärtänyt epäillyn olevan hänelle tuttu mies. 

– En erityisen hyvin tuntenut häntä, mutta hän oli ihan luotettavan ja normaalin ihmisen oloinen, kirkkoherra sanoo. 

Hänen mukaansa seurakunnassa kaikkien nuorten kanssa työskentelevien taustat tarkastettiin jo silloin, mutta ei vapaaehtoisten työntekijöiden. 

– Mutta mitä se olisi auttanut, kun hänen rikoksistaan ei ymmärtääkseni silloin vielä tiedetty, ja osa tapahtui vasta sen jälkeen. 

Kirkkoherra ei muista nähneensä miehessä mitään merkkejä, jotka olisivat antaneet viitteitä epänormaalista suhtautumisesta nuoriin. Seurakunnassa kukaan ei siis kyseenalaistanut hänen sopivuuttaan. 

– Vaikka siitä on jo aikaa, kyllä silloinkin riittävän kriittisiä oltiin noissa asioissa, ja mikään ei viitannut sellaiseen, kirkkoherra muistelee. 


Lue myös:

    Uusimmat