Pyörätuolissa istunut kolmekymppinen nainen joutui henkirikoksen uhriksi Salossa marraskuussa 2018. 23-vuotias mies ja vasta 15-vuotias teinityttö murhasivat julmasti puolustuskyvyttömän naisen tämän omassa kodissa.
Poliisit pääsivät nopeasti tekijöiden jäljille henkirikoksen paljastuttua. 23-vuotias mies oli poliisille entuudestaan tuttu, mutta 15-vuotias tyttö ei ollut millään tavalla etukäteen poliisin tiedossa.
Parivaljakko tavoitettiin nopeasti henkirikoksen jälkeen miehen asunnon läheltä.
– Poliisi otti heidät kiinni siitä kerrostalon pihalta. Selvisi hyvin nopeasti, että heitä oli syytä epäillä, kun molemmat olivat yltä päältä veressä. Heidän vaatteensa olivat aivan veressä, kuten myös kädet, rikoskomisario Jukka Kyynäräinen Lounais-Suomen poliisista kertoo Rikospaikan haastattelussa.
Tekninen tutkimus osoitti, että veri oli uhrin.
Lue myös: Pyörätuolinainen löytyi kotoaan veitsi rinnassa – julman murhan toiseksi tekijäksi paljastui 15-vuotias tyttö
Erittäin julmaa väkivaltaa
Mies ja tyttö otettiin kiinni. Poliisiasemalla heidät puhutettiin ja he selittivät epämääräisesti, mistä veri heidän vaatteissaan oli peräisin. Aluksi he kiistivät edes olleensa paikalla uhrin asunnossa.
Pikkuhiljaa kuulustelujen edetessä 15-vuotias tyttö alkoi puhua ja hän otti koko teon omille niskoilleen. Hän väitti tehneensä kaiken väkivallan uhrille.
Tutkinnassa selvisi, että 15-vuotias tyttö oli kyllä lyönyt uhria ensimmäisenä veitsellä, mutta 23-vuotias mies osallistui myös väkivaltaan ja uhrin tappamiseen.
Tyttö kertoi mitättömän syyn teolleen.
– Siinä oli tullut jonkinnäköistä sanaharkkaa tai kinaa uhrin kanssa ja uhri oli nimitellyt tytön isosiskoa. Tämä tyttö oli sitten siitä hermostunut ja lyönyt puukolla, Kyynäräinen kertoo.
