Öisin, viikonloppuisin vai ei lainkaan? Ravintolat käyttävät koronapassia hyvin vaihtelevasti – "Koronapassi on vain kädenojennus ravintoloitsijoille"

Näin testaat koronapassia älypuhelimellasi 60 sekunnissa 1:02
Näin otat koronapassin käyttöösi 60 sekunnissa.

Ravintolat käyttvät koronapassia hyvin vaihtelevasti.

Koronapassi otettiin käyttöön viime viikonloppuna ympäri maata. Koronapassia käyttävät ravintolat pääsevät eroon alueella vallitsevista rajoituksista asiakasmäärän ja anniskeluaikojen osalta pitäessään huolta siitä, että ravintolassa on vain asiakkaita, joilla on voimassa oleva koronapassi.

Käytännössä aluehallintoviraston tekemissä tarkastuksissa käy ilmi, että ravintolat soveltavat koronapassia hyvin eri tavoin. Osa ravintoloista ei käytä koronapassia ja pysyy rajoitusten piirissä. Osa niistä käyttää passia vain tiettyinä päivinä, kuten viikonloppuisin ja osa ottaa koronapassin käyttöön vasta tietyn kellonajan jälkeen. Osa ravintoloista vaatii asiakkailta koronapassia aina.

– Koronapassin käyttö on täysin ravintolan päätettävissä, ylitarkastaja Jarmo Castrén Etelä-Suomen aluehallintovirastosta kertoo.

”Ravintoloitsijat eivät aina ole kärryillä”

Niinä aikoina, kun koronapassi ei ole käytössä, alueella voimassa olevat rajoitukset vaikuttavat ravintolaan. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla anniskeluravintoloiden pitää lopettaa anniskelu kello 24 ja ottaa sisään vain puolet ravintolaan mahtuvasta asiakasmäärästä. Käyttämällä koronapassia nämä rajoitteet poistuvat.

Jos anniskeluravintola esimerkiksi ottaa koronapassin käyttöön lauantaisin kello 21, saa se ottaa sisään lauantaisin vain puolet täydestä asiakaskapasiteetista siihen asti, että aloittaa koronapassin käyttöön kello 21. Koronapassin ansiosta näille asiakkaille voidaan anniskella alkoholia pitkään yöhön alkoholilainsäädännön rajoissa.

Käytännössä kaikkialla käytäntöjä ei ole vielä sisäistetty. Castrén kertoo, että viime viikonloppuna eräässäkin ravintolassa oli ennen koronapassin käytön alkua runsaat 20 ylimääräistä asiakasta.

– Ravintoloitsijat eivät ole aina kärryillä, mikä vaikutus koronapassilla on, Castrén kertoo.

Ei ohjeita, miten asiakkaat tarkistetaan kesken illan

Jos ravintola ottaa koronapassin käyttöön vasta itse päättämänsä kellonajan jälkeen, joutuu se pitämään huolta, ettei ravintolassa enää tuon kellonajan jälkeen ole koronapassittomia ihmisiä. Käytännössä koronapassittomalla henkilöllä tarkoitetaan rokottamattomia ihmisiä, joilla ei ole alle 72 tuntia vanhaa negatiivista koronatestitodistusta.

Ravintoloitsijoita ei ole ohjeistettu, miten koronapassilliset tarkistetaan, mutta olennaista on, että tuolloin kaikilta asiakkailta tarkistetaan koronapassin voimassaolo puhelinsovelluksen avulla.

Ravintolan oven voi vaikka tuolloin laittaa hetkeksi kiinni uusien asiakkaiden saapumisen estämiseksi ja käydä kaikki sisällä olevat henkilöt läpi lukulaitteen kanssa. Ne, joilla ei ole voimassa olevaa koronapassia, tulee poistaa ravintolasta.

Rokottamattomatkin voivat asioida baarissa koronapassin käyttöön asti

Koronarokotteen saaneet henkilöt eivät tartuta koronatautia yhtä tehokkaasti kuin rokottamattomat. Osa ihmisistä toivookin, että ravintolan ilmoitus koronapassin käytöstä olisi merkki siitä, että ravintolassa asioi vain koronapassillisia henkilöitä.

Näin ei kuitenkaan ole rajoitetusti koronapassia käyttävien ravintoloiden osalta muuta kuin koronapassin käytön ajan aikaan.

Castrén muistuttaa, että koronapassin käytön ulkopuolella ravintolassa ovat voimassa esimerkiksi turvavälit mahdollistava asiakaspaikkojen rajoitus. Koronapassin käytön ulkopuolella on siis rajoitettu ravintoloiden toimintaa niin, että siellä voisi asioida turvallisesti.

– Sillä on pyritty turvaamaan asiakkaiden turvallinen käynti.

– Koronapassi on vain kädenojennus ravintoloitsijoille, että he voivat ottaa ravintolan täyteen ja pitää auki pidemmän aikaa. Ei tämä sinänsä ole muuttanut tilannetta aikaisemmasta, paitsi tietyn kellonajan jälkeen, hän toteaa.

Asiakas voi tarkistaa koronapassikäytännön ravintolasta

Mistä asiakas sitten tietää, millainen koronapassikäytäntö ravintolassa on? Kaikki ravintolat eivät ole tiedottaneet koronapassin käytöstään kovin yksityiskohtaisesti.

Ravintolan pitää koronapassin käyttöönotosta päättäessään kirjata tartuntalain mukaiseen suunnitelmaansa, miten koronapassia tullaan käyttämään. Tätä käytäntöä ei voi kesken illan muuttaa.

Ravintolan ei tarvitse lähettää suunnitelmaansa koronapassin käytöstä minnekään tarkistettavaksi tai arkistoon, mutta aluehallintovirasto valvoo pistokokein, että ravintolalla on suunnitelma ja se toimii siinä ilmoitetun mukaan. Lisäksi ravintolan pitää ravintolan ulkopuolella kertoa tiivistelmässä, millaisia koronarajoituksia ravintolassa on ja miten koronapassia ravintolassa käytetään.

– Ikävä kyllä niitä on tarkastuksissa vielä puuttunut, Castrén valittelee.

Hän vinkkaa, että jos asiakkaalle on epäselvää, millaiset koronatoimenpiteet ravintolassa on voimassa, voi hän pyytää koronasuunnitelman ravintolassa nähtäväkseen.

– Se on julkinen asiakirja, joka on asiakkaalle näytettävä, jos sitä pyydetään. Jos sitä ei löydy, kannattaa pysyä poissa ravintolasta ja ilmoittaa meille aluehallintovirastoon, Castrén sanoo.

– Suunnitelmasta näkyy, miten hyvin ravintola on varautunut koronatilanteeseen. Jotkut ovat tehneet erinomaisiakin suunnitelmia, ja uskaltaisin itsekin mennä sellaiseen ravintolaan, Castrén kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat