Mainos

Rahapulaan joutunut musiikkimies petkutti tuttaviltaan tuhansia euroja keksityillä festivaalilipuilla

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 30-vuotiaan musiikkialan miehen yhdestä törkeästä petoksesta ja kahdestatoista petoksesta ehdolliseen vankeuteen.

Teot tapahtuivat vuosina 2015-2016.

Törkeässä petoksessa oli kyse siitä, että mies pyysi tuttavaansa sijoittamaan kaikkiaan 16 000 euroa festivaalilippujen ostamiseen alennetulla ennakkohinnalla. 30-vuotias lupasi tutulleen rahan kaksinkertaisena takaisin, kun liput myytäisiin kalliimmalla eteenpäin.

Samaa juonta hän käytti kahdessa muussakin tapauksessa, joissa kyse oli kummassakin 2000 euron sijoituksesta.

Tosiasiassa mies ei aikonutkaan ostaa lippuja, vaan käytti rahat aiempien velkojensa maksamiseen.

Mikrofoneja panttilainaamoon

Mies petkutti myös musiikkiliikkeitä. Hän vuokrasi useista liikkeistä mikrofoneja ja vei ne panttilainaamoihin. Sinne päätyi myös kaksi vuokrattua sähkökitaraa.

Petoksen uhriksi joutuivat myös panttilainaamot, kun poliisi takavarikoi pantattuja esineitä palauttaen ne oikeille omistajille.

30-vuotias ei maksanut panttaussitoumuksen mukaista summaa.

Ehdollista vankeutta

30-vuotias oli mennyt vapaaehtoisesti poliisilaitokselle ja kertonut tekemistään rikoksista. Hän oli päässyt myös tuttavansa kanssa sopuun siitä, miten 16 000 euron laina maksetaan takaisin.

Oikeus alensi rangaistusta näiden syiden takia ja päätyi kahdeksan kuukauden vankeuteen. Se määrättiin ehdolliseksi, koska miestä ei ollut aiemmin rekisteröity rikoksesta.

Mies määrättiin maksamaan aiheuttamistaan vahingoista muille asianomistajille korvauksia yhteensä 25  000 euroa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.