Jälkikasvu kaivoi kaapin perukoilta videokameran sekä laatikollisen videokasetteja parinkymmenen vuoden takaa. Melkoisten piuhasulkeisten jälkeen saimme videokuvan toimimaan. Ruudulle lävähti aikamatka, Raakel Lignell kirjoittaa kolumnissaan.
Olin jo lähes unohtanut miltä lasten äänet kuulostivat. Ihmeellistä, miten ilmeet, eleet ja tapa reagoida näkyivät jo pikkulapsena, miten aikuisuutta jo hyvän tovin eläneet lapsukaiset olivat niin valmiita persoonia jo silloin.
Lastemme ikäerot ovat pienet, neljä lasta kolmessa vuodessa, viides neljän vuoden ”huilipaussin” jälkeen. Voisi siis olettaa, että heidän kasvuympäristönsä on ollut varsin yhteneväinen. Silti persoonien kirjo on silmiinpistävää.
Kirkkaimmin asian tajuaa kaksosten kohdalla. He jakoivat tasan samat olosuhteet kohdusta saakka.
Persoonien erilaisuus ilmeni kuitenkin ensimmäisestä päivästä lähtien: toinen söi ja nukkui, toinen ei, toisella oli kiire konttaamaan, kiipeämään ja kävelemään, toinen istui tyytyväisenä peukku suussa, toinen piti huolen läksyistä, toinen aurasi rohkeasti sosiaaliset kuviot.
Toinen aistii ympäristön fiilikset, toinen hahmottaa ja rakentaa ympäristön toimivaksi, toinen loistaa lavalla, toinen tieteellisen tekstin parissa, toinen toimii ryhmässä, toinen valitsee itsenäisen työskentelyn.
Mikä rikkaus! He lukevat toisiaan, tukevat toisiaan, nauravat toisilleen ja itselleen. Ollapa jokaisella moinen peili!
Tutkimusten mukaan kaksosten jakamalla yhteisellä ympäristöllä ei yleensä ole merkittävää osuutta persoonallisuuden vaihtelussa. Kasvatus ja perheympäristö eivät siis yhdenmukaista sisaruksia, edes kaksosia keskenään. Jokainen lapsi kokee kasvatuksen eri tavoin.