Kalle Rovanperä totutteli Super Formula -sarjan tehokkaaseen kilpuriin aiemmin tällä viikolla.
Japanissa ajettavan sarjan viralliset testit järjestettiin keskiviikkona ja torstaina Suzukan radalla. Rovanperälle kyseessä oli ensimmäinen kunnon testi KCMG-tallin kilpurilla, jolla hän pääsi ajamaan kaikkiaan 81 kierrosta kahden päivän aikana.
Testien avauspäivä ajettiin sadekelissä, mutta toisena päivänä vauhtiin päästiin kuivalla radalla. Rovanperä pystyi parantamaan vauhtiaan testien edetessä, mutta ero kärkeen oli edelleen merkittävä.
Torstain molemmissa testisessioissa Rovanperä sijoittui kierrosajoissa viimeiseksi. Suomalaistähti jäi parhaalla noteerauksellaan lopulta 2,422 sekunnin päähän kärjestä.
Rovanperältä kysyttiin testin päätöspäivänä, kuinka lähellä hän oli rajojensa löytämistä.
– Nähtävästi en lähelläkään, kuului Rovanperän kylmänviileä vastaus, joka sai kuulijat repeämään nauruun.
– Se näkyy selvästi ajoissa. Hitaat ja keskinopeat paikat menevät aika hyvin, mutta huippunopeissa paikoissa minulla on eniten parannettavaa, suomalaiskuski jatkoi.
Rovanperä keskittyi tiukasti uuden autonsa opetteluun. Ralliautolla ajaminen tulee häneltä luonnostaan, mutta formulakilpuriin totuttautuminen ottaa aikansa.
