Puunkuljetuksen pikkujätti päästetään Lapin teille – kokeiluluvalla

Pikkujätti, eli 84-tonninen lyhyt puutavara-auto, on saanut Trafilta kokeiluluvan puukuljetuksiin Lapissa.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on myöntänyt P&A Trans Oy:lle kokeiluluvan Lappiin suuren hyötykuorman rekkojen käyttökokeiluun. Yhtenä kysymyksenä on, soveltuuko ratkaisu laajemminkin tieliikenteeseen hyväksyttäväksi.

– Uskomme, että 84 tonnin Pikkujätissä on aineksia tulevaisuuden puuauton yleismalliksi, kertoo kehittämisasiantuntija Ari Siekkinen Metsähallituksesta.

Aiemmin Trafi on myöntänyt poikkeusluvat puutavaran kuljetuksiin 84-, 94- ja 104-tonnisille pitkille yhdistelmille. Nämä yhdistelmät vaativat erillisen puutavaran syöttökuljetuksen pääteiden varteen. Nyt kokeiluluvan saanut Pikkujätti on aiemmin luvan saaneita yhdistelmiä lyhyempi, sen pituus on vain 25 metriä.

Yhdistelmä noutaa puutavaran metsäautotieltä ilman erillisiä siirtokuljetuksia. Sen potentiaalinen käyttöalue on näin ollen huomattavasti laajempi kuin pitkien yhdistelmien.

Kokeilussa selvitetään, voidaanko kyseisillä ajoneuvoyhdistelmillä hoitaa puutavaran kuljetukset entistä tehokkaammin ja samalla säästää ympäristöä, kustannuksia ja energiaa. Käyttökokeilussa Pikkujättiä vertaillaan sekä 76 tonnin yhdistelmiin että 104-tonniseen jättiautoon.

Kokeilulupa on voimassa vuoden 2018 loppuun. Myös Kainuuseen on haettu lupaa vastaavanlaiselle yhdistelmälle.

Käyttökokeilun taustaorganisaatioina ovat QTeam Systems Oy ja Metsähallitus. Käyttökokeilusta saatavaa tietoa keräävät, analysoivat ja raportoivat muun muassa Metsäteho, Oulun yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto.

Lähde: Metsähallitus

Lue myös:

    Uusimmat