Suruliput liehuvat tänään Kainuussa varusmiehen eilisen kuoleman takia. Kuolemaan ei vaikuttanut valvonnan puute tai puolustusvoimien henkilökunnan laiminlyönti, kerrotaan Kainuun prikaatista MTV:lle.
– Mikään valvova taho ei ole meidän tietojemme mukaan jättänyt tehtäväänsä hoitamatta, kertoo MTV:lle Kainuun prikaatin esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Jukka Vuorisalmi.
Kainuun prikaatin varusmies menehtyi maanantaiaamuna Kuhmon Vuosangassa. Alueella oli alkamassa Northern Axe 25 -taisteluharjoitus, johon osallistuu yhteensä noin 3 000 sotilasta.
– Osa joukosta oli saapunut juuri alueelle, osa oli vasta siirtymässä sinne. Kyseisessä taisteluharjoituksessa ei käytetä kovia ampumatarvikkeita, Vuorisalmi kertoo.
Vuorisalmen mukaan varusmiehet oli tarkastettu edellisen harjoituksen jälkeen asianmukaisesti ja varmistettu, ettei heillä ole hallussaan asiaankuulumatonta materiaalia, kuten kovia ampumatarvikkeita.
– Emme epäile, että tässä harjoituksessa tai edeltävässä harjoituksessa varusteiden tarkastus olisi jätetty tekemättä.
Lue aiempi juttu: Varusmies kuoli harjoitusalueella Kuhmossa
Ei vaaraa muille
MTV:n tietojen mukaan varusmiehen kuolema oli itsemurha.

