Punkin puremasta kuukausien painajainen – Mariia, 32, opetteli syömään ja kävelemään uudestaan: "Vaihtoehtona oli joko luovuttaa tai tehdä kaikkensa toipuakseen"

Ilmajokelainen Mariia Kauppila oli kesäkuussa 2018 uuden elämänvaiheen kynnyksellä. Kesäloman alussa hän oli muuttanut yhteen rakkaansa kanssa. Uusperhe totutteli elämään uudessa yhteisessä kodissa ja nautti Suomen suvesta.

Kesäkuun puolivälissä perhe matkasi Pohjanmaalta Naantaliin ja Turun saaristoon, pahamaineiselle punkkialueelle. Viimeisen Iniön saaren lähistöllä vietetyn yön jälkeen oli aika lähteä takaisin kotiin.

Kauppila nappasi majoituspaikkaan kertyneet roskat mukaan autoon ja pysähtyi viskaamaan ne lähistöllä olevaan roskapönttöön.

Roskis sijaitsi pitkän heinikon keskellä.

Lue myös: Punkit puhuttavat jälleen – sääilmiöt eivät vaikuta kiusankappaleeseen mitenkään: "Tämä on laji, joka elää napapiirin pohjoispuolelta Marokkoon asti"

Illalla kotona Ilmajoella perheenäiti purki lomareissun pyykkisumaa ja laittoi vaatteita koneeseen. Hän kääräisi neuletakin hihoja ylöspäin ja huomasi käsivarren sisätaipeessa erikoisen luomen. Pian selvisi, että luomella on jalat ja pää, joka oli työntynyt sisään käsivarren ihosta.

Punkki oli hyvin pienikokoinen ja harmittoman oloinen. Kauppilan mies nyppäisi sen irti. Muiden perheenjäsenten iholla ei viheliäisiä verenimijöitä näkynyt.

– Tässä vaiheessa ymmärsin, että punkki oli todennäköisesti tarttunut minuun roskienvientireissulla. Soitin terveyskeskukseen ja sain selkeät ohjeet. Minua käskettiin palaamaan asiaan, jos pureman ympärille tulisi borrelioosista kertova punainen rinkula. Siinä tapauksessa olisin selvinnyt antibioottihoidolla, Kauppila kertoo.

Toisin kävi.

Painajaisen ensioireet

Noin puolitoista viikkoa pureman jälkeen Kauppila vietti kummityttönsä ristiäisiä. Oli lauantai, kesäkuun viimeinen päivä. Kun juhla päättyi, Kauppila koki olonsa todella huonoksi. 

Hän jätti iltasaunat välistä ja meni nukkumaan. Yöllä hän heräsi kovaan alaselkäkipuun. Olo ei hellittänyt sunnuntainakaan. 

– Yleistilani alkoi heikentyä. Mahaan ja selkään sattui, kuume oli korkea. Sunnuntaina illalla palasin vessasta makuuhuoneeseen, mutta kaaduin vähän ennen sänkyä. Jalat eivät yksinkertaisesti enää kantaneet. Nilkat pyörivät, mutta polvesta ylöspäin kaikki oli spagettia.

Lue myös: Huomio ulkoilijat, punkit liikkuvat jo osassa Suomea! Levinneisyysalue miltei Lapissa saakka – tiesitkö nämä suojautumiskeinot puutiaisaivokuumetta levittävää ilkimystä vastaan?

Kauppila uskotteli oireiden johtuvan kovasta kuumeesta ja salasi tilanteen vakavuuden mieheltään. Yöllä hän kuitenkin tarvitsi apua sängystä ylöspääsyyn, ja totuus valkeni myös puolisolle.

Kauppila esti miehen ambulanssinsoittoaikeet ja lupasi mennä seuraavana päivänä lääkäriin.

Maanantaiaamu koitti. Laitoshuoltajana työskennelleen Kauppilan olisi pitänyt palata kolmen viikon lomalta töihin paikalliseen terveyskeskukseen. Kunto oli kuitenkin heikentynyt siinä määrin, etteivät silmät pysyneet auki, kun hän raportoi oireistaan työnantajalleen.

Kuumeinen ja kuvottava olo näytti tulleen jäädäkseen.

Filmi poikki ja teholle

Sisko kyyditsi Kauppilan terveyskeskukseen, josta hänet siirrettiin Seinäjoen keskussairaalaan ambulanssilla. Ensin lääkärit epäilivät aivokalvontulehdusta.

Kauppila vietti yön sairaalan päivystysosastolla, jonka jälkeen muistikuvat seuraavalta kolmelta viikolta ovat hajanaiset. 

– Muistan yksiä pätkiä sieltä ja toisia täältä. Kuume nousi niin korkeaksi, että minut siirrettiin teho-osastolle.

Elettiin heinäkuun kolmattatoista päivää. 31-vuotias Kauppila sai syntymäpäivälahjaksi puutiaisaivokuumediagnoosin, jonka selkäydinnesteestä otettu näyte paljasti.

Puutiaisaivokuumetta aiheuttava TBE-virus voi tarttua ihmiseen muutamassa minuutissa punkin syljestä jo pureman alkuvaiheessa. Virusta kantavan punkin ei siis tarvitse jäädä ihoon kiinni pitkäksi aikaa, kun katala tauti on jo voinut tarttua. Virusta vastaan on olemassa rokote, mutta ei lääkehoitoa. 

Alle viikossa viruksen aiheuttamat halvausoireet etenivät alaraajoista ylemmäs. Lääkäreillä oli lisää huonoja uutisia henkitoreissaan kärsivälle perheenäidille, joka ei kyennyt edes nostamaan päätään omatoimisesti.

– Jälkitauteina sain myös kaularangantulehduksen ja hermojuuritulehduksen. Oma kehoni tavallaan hyökkäsi itseään vastaan. Immuunijärjestelmäni oli täysin sekaisin. En voinut kannatella päätäni tai kääntää sitä.

Lääkärit olivat jo suunnitelleet verensiirtoa ja dialyysihoitoa. Hermojuuritulehduksen hoitoon tarkoitettu valkosoluhoito osoittautui lopulta käänteen tekeväksi pelastukseksi. Halvausoireet pysähtyivät.

Lääkärin pysäyttävät sanat

Kauppila ymmärsi, että loppuvuodesta olisi tulossa kaikkea muuta kuin suunnitelmien mukainen.

Hän joutuisi opettelemaan uudestaan kävelemään, syömään, peseytymään. 

Kauppila sanoo häntä hoitaneen neurologin kertoneen, ettei ollut 40-vuotisen uransa aikana nähnyt yhtä huonokuntoista puutiaisaivokuumepotilasta. Hoitohenkilökunta piti oireita poikkeuksellisen voimakkaina.

Suomessa riski sairastua puutiaisaivokuumeeseen on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan keskimäärin pieni. Viime vuonna laboratoriot ilmoittivat tartuntatautirekisteriin 69 viruksen vasta-ainelöydöstä. Määrä on hieman pienempi kuin vuotta aiemmin, jolloin ilmoituksia tehtiin 79.

Lue myös: Katso kartasta, onko sinun kotikunnassasi puutiaisaivokuumetta – THL laajentaa rokoteohjelmaansa

Kauppila vietti teholla kolme viikkoa, neurologisella osastolla kuukauden päivät ja lopuksi noin kolme kuukautta kuntoutuksessa. 

Kohtalokkaasta kesälomareissusta oli kulunut viisi kuukautta, kun Kauppila marraskuussa 2018 pääsi viimein kotiin pyörätuolipotilaana.

Noin vuosi sitten pyörätuoli vaihtui rollaattoriksi. Nykyisin Kauppila voi liikkua kotonaan sisätiloissa ilman apuvälineitä, osallistua kodinhoitoon ja elää lähestulkoon normaalia arkea.

Ulkona liikkuessa rollaattori on yhä apuna, koska keskivartalon lihaksisto on vielä liian heikko vakaaseen pystykulkuun. Kipuja kehossa esiintyy vain vähäisesti.

– Tietenkin väsyn edelleen nopeasti, enkä voi tehdä pitkäkestoista raskasta liikuntaa. Käyn edelleen fysioterapiassa ja salilla useita kertoja viikossa. Korona-aikaan salikäynnit ovat toki vaihtuneet kotijumpaksi. Pystyn joka tapauksessa elämään lähestulkoon ilman rajoitteita. Kuntoni kohenee koko ajan.

Fysioterapia jatkuu vielä ainakin kuluvan vuoden ajan. Kauppila kokee, ettei hän välttämättä pysty palaamaan entiseen työhönsä laitoshuoltajaksi. Edessä voi olla uudelleenkouluttautuminen, kunhan kunto sallii.

Kaikkein eniten hän on kuitenkin joutunut kasvattamaan henkisiä muskeleitaan.

Lue myös: "Vuoden ensimmäinen punkki" löydettiin koiralta Turussa

Synkimpinä hetkinä

Nykyisin perheessä kyetään jo nauramaan käsittämättömän epäonniselle kesälomareissulle. Uusperhe oli ehtinyt asua saman katon alla vain kaksi viikkoa, kun hän sairastui.

Kauppilan tytär oli tuolloin 7-vuotias ja miehen poika nelivuotias. Mies joutui huolehtimaan lennosta myös tytärpuolestaan ja pyörittämään arkea yksin.

Vaikka muistikuvat sairaalajaksolta ovat osittain hauraat, Kauppila muistaa huojennuksentäyteisen välähdyksen, kun oireille saatiin viimein selitys.

Onneksi vain punkki eikä aivokasvain, hän ajatteli diagnoosin kuulleessaan.

Lääkäri vakuutti sängyn vankina makaavalle naiselle, että aallonpohja on nyt saavutettu. Sen jälkeen luvassa olisi pelkkää nousua.

– Ja niin siinä todella kävikin. Pystyin suhtautumaan tilanteeseen ihan eri tavalla, kun tiesin mikä minulla on. 

Kauppila on valmis kertomaan henkilökohtaisen tarinansa, koska tahtoo kasvattaa ihmisten tietoisuutta punkeilta suojautumisesta ja puremien riskeistä. Hän on toimittanut MTV Uutisten nähtäville terveysdokumentin, josta hänen diagnoosinsa on todennettavissa.

Lue myös: Lämpenevä ilmasto on vahvistanut Suomen punkkikantaa pysyvästi – verenimijöitä ei voi hävittää polttamalla tai myrkyttämällä, joten ainoa keino on mukautua

Toinen motiivi kohtalokkaan tarinan kertomisessa on valaa uskoa ihmisiin siitä, kuinka lamaannuttavienkin vastoinkäymisten alhosta on mahdollista nousta.

Kaikkein mustimpina hetkinä Kauppila mietti, kuinka voisi viedä hengen itseltään.

 – Ääni takaraivossa sanoi, ettei niin tietenkään voi tehdä lasten ja muiden läheisten vuoksi. Synkimpien ajatusten jälkeen sain jotenkin kummasti aina kerättyä uutta voimaa. Vaihtoehtona oli joko luovuttaa ja jäädä sänkyyn makaamaan tai nousta sieltä ja tehdä kaikkensa toipumisensa eteen, Kauppila pohtii. 

 – Toivon, että ihmiset oikeasti uskoisivat selviytymiseensä ja luottaisivat itseensä enemmän. Minä sain tästä kamalasta koettelemuksesta elämänohjeeksi, ettei koskaan saa luovuttaa. Ikinä ei kannata sanoa, että en osaa, en voi. Silloin itselleen pitää sanoa, että yritä ainakin!