Vuoden ensimmäinen punkki löydettiin jo koiralta Turussa: "Eihän tämä kovin tavallista ole"

Näin etsit punkkeja koiran turkista 2:02
Näin etsit punkkeja koiran turkista! Punkkitarkastuksessa koiran turkki käydään kokonaan läpi tihkeäpiikkisellä kammalla.

Kesä voi tuntua vielä kaukaiselta haaveelta, mutta vuoden ensimmäinen punkki on jo löytynyt Suomessa.

Turun Omaeläinklinikalla poistettiin koiran turkista punkki siitä huolimatta, että eletään vasta tammikuun alkua. Punkki iski klinikkaeläinhoitajan koiraan jo kolmantena päivänä tammikuuta, kun hän oli ollut koiransa kanssa tavanomaisella lenkillä.

– Eihän tämä kovin tavallista ole. Tyypillisesti tähän aikaan voi olla aika rauhallisin mielin. Tähän aikaan yleensä on ollut jatkuvia pakkasia, toteaa johtava eläinlääkäri Sanna Ormio Omaeläinklinikalta.

Punkki saatiin poistettua nopeasti.

Punkkikausi alkaa, kun pakkaset poistuvat

Punkki löytää uhrinsa talvisin samoin kuin kesällä: se odottaa kärsivällisesti ohikulkevaa saalista. Punkkikausi alkaa hieman eri aikoihin maantieteellisestä sijainnista riippuen silloin, kun pysyvät pakkaset alkavat olla ohi.

– Etelä-Suomessa huhtikuusta alkaen on jo mahdollista, että punkit ja myös kyykäärmeet ilmaantuvat. Silloin lemmikinomistajan täytyy olla jo varautunut. Toki tämä riippuu vuodesta ja sijainnista, Ormio kuvailee.

Ormio itse asuu pääkaupunkiseudulla, missä talvi on ollut leuto.

– Täytyykin syynätä myös omia koiria vähän tarkemmin! hän sanoo ja nauraa.

Punkin tarttumista voi ehkäistä esimerkiksi punkkilääkityksellä, joita on useita erilaisia. Lääkitys pitäisi kuitenkin aloittaa hyvissä ajoin.

– Se pitäisi aloittaa ennen ensimmäistä punkkia, koska se ensimmäinenkin voi kantaa veriteitse tarttuvaa sairautta, Ormio muistuttaa.

Myös kissaan voi iskeä punkki – näin tutkit kissan turkin:

Näin etsit punkkeja kissan turkista 0:53

Lue myös:

    Uusimmat