Veli-Pekka Tynkkynen arvioi MTV:n haastattelussa, että Euroopan tulisi herätä uuteen aikakauteen.
Helsingin yliopiston professori ja maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Veli-Pekka Tynkkynen arvioi MTV:n haastattelussa, että tämänhetkiseen geopoliittiseen tilanteeseen tulisi jo herätä Euroopassa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ulkopolitiikka on professorin mukaan osoittanut, ettei paluuta aiempaan enää ole.
– Yhdysvalloissa ei ole paluuta sellaiseen politiikkaan, joka on Nato-myönteistä tai Eurooppaa tukevaa, huolimatta siitä, mitä Trumpin jälkeen tulee, MTV Uutiset Livessä vieraillut Tynkkynen sanoo.
Yhdysvaltain tavoittelema Grönlanti sekä toimet Venezuelassa ovat merkkejä siitä, että tilanne on kokonaisuudessaan vakava.
– Uskon, että tilanne on muuttunut jo. Se, että Yhdysvallat uhkaa toista Nato-maata alueen haltuunotolla, on merkki siitä, että Euroopassa pitäisi hälytyskellot soida.
Professorin mukaan Euroopan tulisi rakentaa omaa kyvykkyyttään puolustaa aluettaan.
– Euroopan oma ydinasearsenaali ei riitä, ainakaan vielä toistaiseksi, esimerkiksi Venäjän uhkaa vastaan.
Grönlannin raaka-aineet kiinnostavat
Australialainen kaivosyhtiö Energy Transition Minerals on arvioinut, että Grönlannissa on yksi maailman suurimmista uraanin ja harvinaisten maametallien esiintymistä.
– Grönlanti on tärkeä paikka maailmassa. Siellä on Kiinan jälkeen suurimmat harvinaisten maametallien esiintymät, Tynkkynen sanoo.
– Näitä raaka-aineita tullaan tarvitsemaan paljon tulevaisuudessa.
Yhdysvaltain asema suurvaltana ilman globaalisti tärkeitä raaka-aineita pelikentällä, jossa Kiina dominoi maailmanmarkkinoita, ei ole paras mahdollinen. On arvioitu, että Kiinan osuus jalostuksen osalta on jopa 90 prosenttia ja louhinnan puolestaan 70.
– Tietyllä tavalla Trumpin maailmankuvaa voi ymmärtää. Jos on pelkoa, että luonnonvarat päätyvät Kiinan käsiin, se heikentää Yhdysvaltain asemaa.
Risto E. J. Penttilä arvioi aikaisemmin Huomenta Suomen haastattelussa, että paras arvaus Trumpin toiminnalle on Yhdysvaltain suurvalta-aseman paaluttaminen maailmassa.
Lainsäädäntö estää raaka-aineiden käytön
Professori nostaa tärkeänä asiana esille, että Tanskan ja Grönlannin tämänhetkinen lainsäädäntö suhteessa luonnonvaroihin voi olla avainasemassa tulevaisuudessa.
– Tällä hetkellä uraanin hyödyntäminen Grönlannissa on lainsäädännön mukaan kiellettyä.
Professori arvioi, että Tanskan ja Grönlannin tämänhetkinen lainsäädäntö antaa lisäpontta Trumpin toimintaan.
– Se antaa lisäyllykkeen Trumpille sanomaan, että te ette hyödynnä resursseja ja me tulemme paikalle ja nostamme ne maasta. Tässäkin mielessä ilmasto- ja ympäristöpolitiikka kiertyy uudella tavalla geopoliittiseksi kysymykseksi.
Professori näkee, että Euroopan ja Tanskan tulisi arvioida sitä, kuinka järkevää uraanin hyödyntämisen estäminen alueella on. Tynkkynen näkee, että ajatukset ydinaseettomasta maailmasta ja esimerkiksi ydinvoiman käytöstä ovat osaltaan entistä maailmankuvaa.
– Nyt on toinen maailmantilanne ja geopoliittinen todellisuus.
Tynkkynen arvioi, että tilanne, jossa Yhdysvallat väkivalloin ottaisi Grönlannin haltuunsa, tarkoittaisi Naton tuhoutumista.
– On ilman muuta Venäjän keskeinen intressi, että Nato hajoaa.
Professori painottaa, että Euroopalla tulisi olla oma turvallisuus omissa käsissään.
– Tulisi nähdä se, että Trumpin johdolla EU on käytännössä Yhdysvaltojen vihollinen.
– Meidän tulisi ottaa tilanne vakavasti, jos olemme Euroopassa aidosti kiinnostuneita ihmisoikeuksien, demokratian, ympäristön, vihreän siirtymän edistämisestä ja puolustamisesta, Tynkkynen summaa.
