Prinsessa Märtha Louisen shamaanirakkaalta riipaiseva avautuminen etäsuhteesta – eivät ole tavanneet kuukausiin: "On päiviä, jolloin itken ja huudan"

Prinsessa Märtha Louise haastattelussa 7:59
Prinsessa Märtha Louise vieraili Vappu ja Marja Livessä keväällä 2019

Norjan prinsessa Märtha Louisen miesystävä Durek Verrett julkaisi Instagram-tilillään riipaisevan tilityksen etäsuhteen aiheuttamista tuntemuksista.

Norjan prinsessa Märtha Louise, 48, julkaisi maanantaina Instagram-tilillään päivityksen, jossa hän tunnusti viime päivien olleen hänelle vaikeita.

– Jotkut päivät ovat parempia kuin toiset, ja täyttyy myöntää, että minulla on ollut muutama todella surkea päivä, prinsessa kirjoitti.

Pitkässä kirjoituksessaan hän tunnusti kamppailleensa muun muassa epätoivon ja itsesäälin syövereissä.

Myöhemmin samana päivänä prinsessan miesystävä, amerikkalainen shamaani Durek Verrett, 45, julkaisi omalla tilillään riipaisevan kirjoituksen etäsuhteesta, jossa hän kehui kauniin sanoin prinsessaansa. Samalla hän julkaisi videon, jossa pariskunta on hempeissä tunnelmissa.

– Koronavirus ei pysäytä rakkautta. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä selvemmäksi se on tullut minulle, Verrett aloittaa kirjoituksensa.

Kaksikko ei ole tiettävästi tavannut toisiaan sen jälkeen, kun Märtha Louise lensi talvella tapaamaan rakastaan tämän luo Yhdysvaltoihin juuri ennen kuin Yhdysvallat ja Norja sulkivat rajansa pandemian vuoksi.

Shamaani myöntääkin avoimesti, etteivät viimeiset kuukaudet ole olleet helppoja.

– Ajat ovat olleet haastavia ja on päiviä, jolloin itken ja huudan. Yritän pitää itseni kiireisenä, jotta minun ei tarvitsisi ajatella sitä, kuinka paljon ikävöin kaunista Märtha Louisea, hän kirjoittaa.

– Tiedän, että meillä molemmilla on hetkiä, jolloin epätoivo ja suru iskevät, kun olemme kaukana toisistamme. Se kuitenkin osoittaa, kuinka valtavasti toista ihmistä voi rakastaa. Kukaan tai mikään ei voi koskaan ottaa meiltä rakkauttamme.

Märtha Louise kommentoi rakkaansa kirjoitusta Instagramissa.

– Tämä on ollut tunteiden vuoristorataa. Olen syvästi liikuttunut siitä, kuinka vahva rakkautemme on, vaikka erossa olo on ollut vaikein asia ikinä. Vaikka tuntuu siltä, etten ole nähnyt sinua iäisyyksiin, jälleennäkemisemme on joka päivä lähempänä. Se antaa minulle voimaa, prinsessa kirjoitti.

Prinsessa vahvisti suhteensa shamaani Durekiin keväällä 2019. Tämä aiheutti massiivisen kohun Norjassa. Prinsessa ei kuitenkaan ole antanut muiden mielipiteiden häiritä häntä.

– Shamaani Durek on muuttanut elämäni ja saanut minut ymmärtämään, että maailmasta löytyy pyyteetöntä rakkautta. Olen niin onnekas, että hän on poikaystäväni, Märtha Louise kirjoitti Instagram-tilillään.

– En valitse miestäni teidän toiveidenne mukaan. Tällä hetkellä tiedän vain, että me rakastamme toisiamme ja että olen todella onnellinen, hän vielä painotti ilmeisen tietoisena siitä, mitä tuleman pitää.

Lue myös:

    Uusimmat