Putinin puheet rauhasta ja "herra Zelenskyistä" eivät tarkoita, että Venäjä olisi muuttumassa, asiantuntija sanoo.
Vladimir Putin ei ole Venäjän presidentti viiden vuoden kuluttua, sanoo ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen Huomenta Suomessa.
Putin täyttää lokakuussa 74 vuotta, joten viiden vuoden kuluttua hän on jo liki 80-vuotias.
– Venäjällä väkisin ymmärretään, että Putinin aika lähenee loppuaan, tekoäly-yhtiö Nest AI:ssa työskentelevä Vanhanen sanoo.
Venäjän lähitulevaisuudelle Vanhanen näkee kaksi näkymää. Venäjä voi joko pysähtyä ja jäädä odottelemaan, milloin Putin väistyy. Se aiheuttaisi hermostuneisuutta, Vanhanen katsoo.
– Toinen vaihtoehto on, että Putinista pidetään kiinni ja yritetään vielä viimeisen kerran imperiumin vastaiskua, haastetaan Natoa tai Euroopan maita, hän jatkaa.
Venäjän mahdolliseen hyökkäykseen valmistauduttu
Venäjä-tuntijat toisensa perään ovat viime vuosina muistuttaneet, että vaikka Putin luopuisi tai syrjäytettäisiin vallasta, ei Venäjän järjestelmä tai ulkopolitiikka todennäköisesti suuremmin muutu.
Euroopassa Venäjän mahdolliseen hyökkäykseen on valmistauduttu viime vuosina.
Euroopan valtiot ovat ostaneet lisää aseita, ja jopa asevelvollisuuden palauttamisesta on keskusteltu useissa maissa. Kehitystä ovat myös vauhdittaneet Yhdysvaltojen puheet Nato-erosta.
Venäjä voisi arvioiden mukaan hyökätä joko pian Ukraina-tulitauon jälkeen tai varustauduttaan uudelleen. Euroopassa on usein katsottu, että aikaa valmistautumiseen on kolmesta viiteen vuotta.
