Personal trainer ei suostunut keräämään pyyhkeitä salin lattialta, koska pelkää hikeä – voitti työnantajan kiistassa

Nuorten mielenterveysongelma paisuu – asiantuntija kannustaa nuoria kahteen elämäntapamuutokseen 2:16
Nuorten mielenterveys väestötasolla paranisi todennäköisesti merkittävästi, jos nuoret nukkuisivat ja liikkuisivat nykyistä enemmän. Näin arvioi Helsingin yliopiston nuorisolääketieteen dosentti Silja Kosola.

Henkilökohtainen valmentaja vaati työnantajalta työkyvyttömyystukea, koska ei kyennyt pelkonsa vuoksi keräämään salin lattialta käytettyjä pyyheitä.

Uutissivusto The Sunin mukaan kuntosalilla työskentelevä englantilainen Ali Burton, 27, kertoi salin johtajille, että jos hän joutuu kosketuksiin ”kehonesteiden” kanssa, voisi hän emotionaalisesti järkyttyä ja se saattaisi laukaista hänelle paniikkikohtauksen.

Burton sanoi kertoneensa tämän pomoillensa ennen palkkaustaan toukokuussa vuonna 2019.

Muutaman viikon kuluttua töiden aloittamisesta ongelmat alkoivat, kun Burtonin pomo pyysi tätä korjaamaan käytetyt pyyhkeet Sussexissa sijaitsevan salin lattialta pois.

Burtonin vastaus ei miellyttänyt pomoa: "Tämä on todellinen tila. En halua sinun luulevan, että olen valikoiva. Tämä on todellinen asia."

"Sanoin, etten voi koskettaa pyyhkeitä"

Personal trainerina työskentelevä Burton tunsi olonsa noloksi joutuessaan selittämään ja perustelemaan omaa tilaansa.

– Pomo haastoi kaiken, mitä sanoin. Yritin kertoa, etten voi fyysisesti tehdä sitä. Sanoin, etten voi koskettaa pyyhkeitä.

Paikan pomot vertasivat naisen uravalintaa siihen, että olisi yhtä hullunkurista olla maitoallergisena  töissä kahvilassa.

Tuomioistuin avuksi

Tästä huolimatta Burtonin tila luvattiin ottaa huomioon jatkossa hänen työtehtävissään. Näin ei kuitenkaan naisen mielestä käynyt, vaan esimiehet jatkoivat asian kyseenalaistamista.

Lopulta Burton päätti tehdä valituksen tuomioistuimeen.

Maaliskuussa tuomioistuimen tuomari katsoi, että Burton todella joutui laittoman häirinnän kohteeksi ja hänelle on maksettava korvaus, jonka summa päätetään myöhemmin.

Burton on edelleen Nuffield Health -kuntosalin työntekijä.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lähde: The Sun

Lue myös:

    Uusimmat