Peli meni todella rumaksi – Leijonien olympiavoittaja rusikoi toista suomalaistähteä Sveitsissä

Otteet Zürich Lionsin ja Klotenin välisessä Sveitsin jääkiekkoliigan derbyssä äityivät rumiksi ja taistossa jaettiin kaikkiaan 112 jäähyminuuttia. Klotenin Miro Aaltonen huitoi mailallaan turhautuneesti myös Zürichin suomalaismaanmiestään Mikko Lehtosta.

Muun muassa sveitsiläislehdet Blick ja Zürichsee-Zeitung raportoivat Aaltosen turhautumisesta. Zürich Lions johti perjantai-iltana pelattua Zürichin derbyä toisen erän lopussa 4–1, kun Klotenin ykkössentteri Miro Aaltonen rusikoi Zürich Lionsin tähtipuolustaja Mikko Lehtosta useaan kertaan mailallaan. Blick raportoi Lehtosen saaneen Aaltoselta keppiä polven korkeudelle.

Aaltonen passitettiinkin toisen erän päätteeksi kahden minuutin huitomisjäähylle.

Kolmannessa erässä Aaltonen tarjoili poikittaista mailaa puolestaan Phil Baltsibergerille, mutta säästyi tällöin rangaistukselta.

Tunteet läikkyivät kauden ensimmäisen Zürichin derbyn tiimellyksessä ylipäätään, ja jäähyjä jaettiin viljalti varsinkin toisen ja kolmannen erän aikana. Pelissä tuomittiin kaikkiaan peräti 112 rangaistusminuuttia.

Lehtoselle syöttömerkintä

Taiston ainoasta suomalaisesta tehopisteestä vastasi Mikko Lehtonen, joka oli kolmannen erän alussa alustamassa kotijoukkue Zürich Lionsin 5–1-maalia. Ottelu myös päättyi kyseisin numeroin.

Zürich Lions johtaa Sveitsin liigaa kerättyään 20 pistettä kahdeksasta ottelusta. Kloten on 12:ntena – sillä on seitsemästä ottelusta seitsemän pinnaa.

Miro Aaltonen on olympiavoittaja, kuten myös Mikko Lehtonen, jolla on lisäksi kaksi miesten maailmanmestaruutta.

Aleksi Saarela tuimalla päällä Sveitsissä – iski kaksi todella näyttävää maalia 1:29
Katso myös: Langnaun Aleksi Saarela iski hiljattain kaksi upeaa osumaa, joista ensimmäinen oli maailmanluokan temppu.

Lue myös:

    Uusimmat