Onko syntymäpäiväsi tammikuussa? Tuskasi on totta – tammikuun lapset todella saavat vähiten synttärilahjoja
Joulun tuhlailulla on ikävä sivuvaikutus: kyselyssä paljastui, että tammikuussa syntyneet saavat vähiten syntymäpäivälahjoja, kun vyötä alkuvuonna kiristetään.
Tammikuun lapset tämän jo tietävätkin: joulun jälkeen ei lahjoja tipu. Rahasivuston kyselyn mukaan tammikuiset lapset saavat vähiten syntymäpäivälahjoja.
"Menettivät" 1200 eurolla lahjoja
Money-nimisen brittisivuston teettämään kyselyyn vastasi yli 2000 ihmistä. Tammikuiset lapset saivat elämänsä aikaan vähemmän lahjoja kuin muut ja jäivät muista kuukausista rahallisesti "jälkeen" noin 1100 puntaa, siis noin 1200 euroa.
Äidit saavat kalliimpia lahjoja kuin isät
Yksi kymmenestä vastaajasta kertoi käyttävänsä tammikuussa lahjoihin vähemmän rahaa kuin vuoden muina kuukausina.
– Joulun rahantuhlauksen jälkeen monille tammikuu on aikaa, jolloin otetaan omien raha-asioiden hallinta takaisin. Tähän liittyy usein kulutuksen hillitseminen ostoksiin, kuten lahjoihin, aktiviteetteihin ja ulkona käymiseen liittyen, mikä voi saada tammikuussa syntyneet tuntemaan, että he jäävät jostakin paitsi, Money-sivuston Salman Haqqi kuvaili Gloucestershire Livelle.
Muutkin tekijät tosin vaikuttivat lahjan ostamiseen: britit esimerkiksi kertoivat käyttävänsä enemmän rahaa äitinsä lahjaan isään verrattuna!
Lähteet: Gloucestershirelive.co.uk, Money.co.uk
Uusimmat
-
20:03
Nähdäänkö terveysongelmista kärsinyt Ozzy Osbourne sittenkin vielä kiertueella? Paljasti vuoden 2024 suunnitelmansa
-
20:01
MTV seuraa Chilen MM-rallia – Teemu Sunisen autosta paljastui merkittävä vika, Esapekka Lapille tyrmäävä pettymys
-
20:00
SM-liigan tähtipelaaja törttöili jälleen itselleen ulosajon – tätä kostoretkeä edelsi kyseenalainen tilanne
-
19:53
Kansainvälinen media: Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys
-
19:45
Aftenposten: Venäjä saattaa valmistella ydinkoetta Pohjoisella jäämerellä
-
19:41
Esapekka Lappi tyrmistyneenä autonromunsa vieressä: "Ei mahdollisuuksia"
-
19:36
Koronan saldoa Suomessa: Kolme miljoonaa rokotetta hukkaan, neljä miljoonaa lahjoituksena köyhempiin maihin
-
19:30
Teemu Pulkkinen palaa jälleen Venäjälle
-
19:14
Ruotsissa puolustusvoimat ryhtyy tukemaan poliisia jengiväkivallan torjunnassa: "Väkivallan aalto vertaansa vailla"
-
19:14
Härski vitsi Ott Tänakin takapuolesta – kammohypyn hurjat voimat paljastaneen virolaistähden pokerinaama petti
-
19:13
Pelastajat hälytettiin auttamaan nuorukainen puusta – turhaan
-
19:12
Niin kaunista! HIFK:n superlupaus kyykytti veskaria – Liiga-uran avausmaali komeaa katsottavaa
-
19:05
Brittijournalisti esittää dokumentissa humalaista naista baarien edustalla – näin sinnikkään ahdistelun kohteeksi haavoittuvassa tilassa oleva voi joutua
-
19:03
Alusvaatemaisuus, militanttiset takit... – näkyvätkö nämä kuumat muoti-ilmiöt pian Suomen katukuvassa? "En hämmästyisi"
-
19:02
Miten löytää Se Oikea? Deittiasiantuntija Tiina antaa oleellisen vinkin: "Sillä pääsee jo aika pitkälle"
-
18:51
New Yorkiin julistettiin hätätila tulvien muutettua kadut järviksi: "Toimikaa nopeasti suojellaksenne henkeänne"
-
18:50
Nokia Arenassa valtavia ongelmia SM-liigaottelun alkaessa
-
18:26
Manchester United hukkuu loukkaantumisiin
-
18:12
Sanna Marin jakoi seuraajilleen poseerauksia Pariisista: "Niin innostunut Victoria Beckhamin show´sta"
-
18:11
Harry Potter -tähdet surevat edesmennyttä Albus Dumbledoren näyttelijää: "Hän valloitti minut lapsena"
-
Lataa lisää