Seuraavaksi tulee OnePlus 5

OnePlus on vahvistanut sen seuraavan älypuhelimen saavan nimekseen OnePlus 5. Puhelin on tulossa kesällä, OnePlus vahvisti The Vergelle. Mitään muita tietoja OnePlus ei tulevasta puhelimestaan vielä paljastanut.

OnePlus hyppää nelosen yli mallinumeroissa, koska numeroa pidetään Aasiassa epäonnekkaana aivan kuten numeroa 13 täällä päin. OnePlus 5 on myös yhtiön viides puhelinmalli, mutta tällä ei OnePlussan mukaan ollut vaikutusta nimeämispäätöksessä.

OnePlussan mainitsema kesä aikatauluna on hieman epämääräinen. Parhaimmillaan se tarkoittaa, että OnePlus 5 voi saapua jo muutaman viikon kuluttua. OnePlussan toimitusjohtaja Carl Pei on kiusoitellut tulevaa julkistusta kiinalaisessa Weibo-palvelussa.

Suomessa OnePlus 3 ja 3T -puhelimet ovat nousseet suosituiksi Elisan myyminä. Todennäköisesti Elisa tuo myös OnePlus 5:n heti ensiaallossa myyntiin.

OnePlus 5:stä ei ole nähty vielä luotettavia vuotoja, mutta kuitenkin paljon huhuja.

Yksi merkittävistä uudistuksista OnePlus 5:ssä on todennäköisesti kaksoiskamera, kertoivat hiljattain verkkoon vuotaneet väitetyt kameralla jo otetut kuvat. Kameran tarkkuus säilyisi edelleen 16 megapikselissä.

Täysin odotettu mutta tärkeä päivitys pitäisi olla järjestelmäpiirin vaihtuminen jälleen Qualcommin viimeisimpään ja tehokkaimpaan Snapdragon 835:een. Näytön koon on kerrottu pysyvän ennallaan 5,5 tuumassa, mutta OnePlus saattaa nyt siirtyä QHD-aikakauteen: näytön tarkkuus olisi siis kasvamassa 1920×1080 pikselistä 2560×1440 pikseliin.

Lisäksi muistimäärät voivat kasvaa. OnePlus 3:ssa ja 3T:ssä on jo kuusi gigatavua RAM-muistia, mutta OnePlus 5 voi korottaa määrän jo kahdeksaan ainakin kalliimpana vaihtoehtona - tosin aivan viimeisimpien huhujen mukaan muistia olisi edelleen "vain" kuusi gigatavua. Samoin tallennusmuistia voi tulla tarjolle vaihtoehtona 256 gigatavua.

Puhetta on myös ollut näytön reunusten pienentymisestä ja myös sivuille kaartuvasta näytöstä.

Lue myös:

    Uusimmat