Oireettomat mikroverenvuodot aivoissa yhteydessä muistin heikentymiseen
Muisti ja muut kognitiiviset mielentoiminnot heikkenevät nopeammin henkilöillä, joiden aivoissa on pieniä mikroverenvuotoja. Mikroverenvuodot, jotka ovat oireettomia ja havaitaan vain aivokuvauksissa, on aiemminkin yhdistetty muun muassa dementiaan.
JAMA Neurology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin mikroverenvuotojen vaikutuksia terveiden yli 45-vuotiaiden kognitiivisiin mielentoimintoihin ja dementiariskiin. Tutkijoilla oli käytössään magneettikuvaustiedot 3 300 osallistujan aivoista vuosilta 2005–2011. Seuranta kesti vuoteen 2013.
Osallistujat, joiden aivoissa oli jälkiä vähintään neljästä mikroverenvuodosta, pärjäsivät neurokognitiivisissa testeissä muita heikommin. Analyysin perusteella heidän muistinsa heikkeni seurannan aikana enemmän. Lisäksi heillä heikkenivät monet muut kognitiiviset mielentoiminnot, kuten tiedonkäsittelyyn ja motorisiin toimintoihin liittyvät taidot.
Myös dementiadiagnoosit olivat noin kaksi kertaa todennäköisempiä osallistujilla, joiden aivoissa oli vähintään neljä mikroverenvuotoa. Dementiaan sairastui 72 osallistujaa keskimäärin viiden vuoden seurannan aikana.
Mikroverenvuodot on yhdistetty dementiariskiin aikaisemminkin. Ne liittyvät myös suurentuneeseen vaaraan sairastua vakavampiin aivoverenkiertohäiriöihin. Tutkimuksista on tosin vaikea päätellä, miltä osin sairastumisriskit ja heikentymät johtuvat mikroverenvuodoista ja miltä osin riskitekijöistä, jotka altistavat sekä mikroverenvuodoille että sairastumisille.
Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Mistä tunnistaa Alzheimerin taudin?
Studio55.fi-ohjelmassa vieraili yleislääketieteen erikoislääkäri Ari Rosenvall.
Uusimmat
-
22:03
Kerrostalon tulipalo Hämeenlinnan keskustassa on saatu rajattua – alueelle annettu vaaratiedote
-
21:52
Sisäministeri Rantanen MTV:lle jengirikollisuudesta: "Saattoi olla arvattavissa, että Ruotsin laineet lyövät Suomeenkin"
-
21:30
Nämä miehet maajussi-Tarja kutsui farmiviikoille – pudonnut ehdokas kommentoi: "Toivottavasti saa tästä jonkun rakkauden kesän"
-
20:58
Maajussi-Sami teki valintansa farmiviikolle: "Tämä oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus"
-
20:56
Vera antoi pakit maajussi-Kallelle, koska ei tuntenut kipinää – Töllötuomarit: "Olisiko liekkiä kannattanut odottaa?"
-
20:55
Toyotan karkea virhe pakotti Kalle Rovanperän köröttelemään – Ott Tänak irvaili suurtallille: "Ei toiminut"
-
20:55
Maajussi-Kallen morsianehdokas jätti leikin kesken! – Vera kertoo nyt, miksi teki ratkaisunsa
-
20:45
Maajussi-Ville joutuu historiallisen vaikean paikan eteen – Vappu Pimiäkin hämmästelee: "En ole koskaan tämän ohjelman historiassa nähnyt"
-
20:41
Veikkausliigan ensimmäinen nousija varmistui – 90 vuoden odotus päätökseen
-
20:31
Tällainen on Suomeen rantautunut pahamaineinen katujengi Dödspatrullen – "On menty uudelle tasolle"
-
20:18
SM-liigan maalikuningas löysi työpaikan
-
20:12
Omat sääntönsä unohtanut liikunnanohjaaja jäi kiipeliin kesken penkkipunnerruksen – "Seuraukset olisivat voineet olla hirvittävät"
-
20:11
Korvakipu riivasi naista viikkojen ajan – syyksi paljastui arvokas yllätys
-
20:00
Salkkarit-hahmo on joutua onnettomuuteen
-
19:36
Iso nytkähdys F1-kulisseissa – sarjaan tulossa uusi talli
-
19:04
"Todistamme Krimin taistelun alkua" – ex-brittiministeriltä kova ennustus Ukrainasta
-
19:03
Helena Ahti-Hallberg säteilee poikkeuksellisessa lookissa: "Ihan kummallista, kun yhtäkkiä oli pitkä ponnari"
-
19:01
Eläkeläispari on viettänyt lähes 500 päivää merellä: 51 perättäistä risteilyä tulivat halvemmaksi kuin vanhainkoti
-
18:58
Kultaleijona ilman sopimusta – pamahti yllättävän joukkueen harjoituksiin: "Homma pyörii hyvin"
-
18:58
Manchester Cityn suuri legenda kuoli syöpään
-
Lataa lisää