Nämä ovat aivokasvaimen yleisimmät oireet – älä sivuuta olankohautuksella

Milloin päänsärystä pitää huolestua? 1:11
Videolla kerrotaan, milloin päänsärystä pitää huolestua.

Epileptinen kohtaus on tavallisin aivokasvaimen ensioire aikuisilla. Vähäisemmistäkin uusista oireista on syytä hakeutua lääkärin tutkimuksiin, jos muutoksille ei löydy järkevää selitystä.

Suomessa todetaan vuosittain yli tuhat aivokasvainta, joista pahanlaatuisia glioomia on vajaat 400.

Aivokasvainten syyt ovat pääosin tuntemattomia. Muut syövät voivat lähettää etäpesäkkeitä aivoihin, minkä lisäksi aiempi keskushermoston alueen sädehoito sekä aids suurentavat aivokasvaimen riskiä. Pieneen osaan aivokasvaimista liittyy perinnöllinen alttius.

Yksittäistä tyyppioiretta aivokasvaimesta ei ole, vaan vaaranmerkit riippuvat kasvaimen koosta, sijainnista ja kasvunopeudesta. Tutkimuksiin kannattaa hakeutua, jos huomaa kärsivänsä selittämättömistä uusista oireista.

Amerikkalainen neuro-onkologi Alyx B. Porter kertoo Prevention-terveyssivustolla, mitkä ovat aivokasvainten yleisimpiä oireita.

Epileptinen kohtaus

Aivokasvaimen tavallisin yksittäinen ensioire aikuisilla on epileptinen kohtaus. Kohtauksia esiintyy noin puolella aivokasvainpotilaista. Joka kolmannella nimenomaan epileptinen kohtaus johtaa tutkimuksiin, Syöpäjärjestöjen ylläpitämä Kaikki syövästä -sivusto kertoo.

Epileptisen kohtauksen aikana ihmisen tajunta hämärtyy ja samalla voi esiintyä kouristuksia tai muita oireita. Kohtaus on aina oire jostain aivoihin vaikuttavasta sairaudesta tai häiriöstä, ja oireesta tulee aina kertoa lääkärille.

Oudot tuntemukset raajoissa

Hiljalleen, päivien tai viikkojen aikana raajassa ilmenevä tunnottomuus tai liikkumattomuus voi olla oire aivokasvaimesta Porter sanoo Preventionille. Terveyskirjaston mukaan tuntohäiriöt ja lihasheikkous alaraajoissa ovat yleensä ensioireita nimenomaan selkäytimessä olevasta keskushermoston kasvaimesta.

Päänsärky

Päänsärky on mahdollinen, mutta harvoin ainut oire aikuisen aivokasvaimesta. Yleensä päänsäryn kanssa ilmenee myös muita oireita, kuten raajojen heikkoutta sekä kuulon tai näön heikkenemisen tapaisia neurologisia oireita, neurokirurgian professori Mika Niemelä kertoi MTV Uutisille vuonna 2017.

Lasten aivokasvaimissa päänsärky on tavallinen ensioire.

Päänsäryn aiheuttaja on syytä selvittää, jos särky jatkuu toistuvasti tai viikkokausia eikä vaivasta ole aiemmin kärsinyt. Päänsärystä kannattaa huolestua myös, jos se voimistuu, on aamupainotteista tai siihen liittyy pahoinvointia sekä oksentelua.

Tyypillisesti aivokasvaimen aiheuttamaan päänsärkyyn eivät auta hoitokeinot, jotka ovat aiemmin lievittäneet jomotusta.

Vaikeus ymmärtää muita ihmisiä

Aivokasvain voi aiheuttaa muutoksia ihmisen tiedollisissa taidoissa. Muutokset ilmenevät vaikeuksina ilmaista asioita sanallisesti, huomio- ja keskittymiskyvyn ongelmina tai päättelykyvyn alentumisena, kertoo American Brain Tumor Association.

Käytösoireet, väsyminen, aloitekyvyttömyys ja hidastuminen voivat olla aivokasvaimen ensimmäisiä oireita, mutta niitä ei aina osata yleisyytensä vuoksi yhdistää sairauteen, kertoo Potilaan Lääkärilehti.

Näköongelmat

Näköhermoa painava aivokasvain voi aiheuttaa näköoireita, kuten näön yhtäkkistä heikentymistä, kaksoiskuvia tai näkökenttäpuutoksia.

Päänsärkyyn liittyvät näkökyvyn muutokset tulee tutkia, sillä ne voivat olla oireita aivokasvaimesta.

Muut harvinaisemmat oireet

Aivokasvaimet voivat aiheuttaa myös muita oireita. Esimerkiksi yllättäen ilmenevät tasapainovaikeudet sekä persoonallisuusmuutokset voivat johtua aivoja painavasta kasvaimesta. Yleisimpiä psyykemuutoksia ovat apaattisuus sekä vauhdikkuus.

Aivokasvain voi näkyä myös henkisessä suorituskyvyssä. Aiemmin mainittujen tarkkaavaisuuden, keskittymiskyvyn, havainnoinnin ja päättelyn lisäksi oireet voivat liittyä toiminnan säätelyyn, puheeseen ja muistiin.

Artikkeli on uusinta syyskuulta 2021.

Lue myös:

    Uusimmat