Vaikka vakavat kasvimyrkytykset ovat Suomessa harvinaisia, halutaan kasvien vaikutuksista olla tietoisia. Myrkytystietokeskus saa vuosittain 2779 kasvia käsittelevää kyselyä. Minkä kasvien myrkyllisyys on vähiten tunnettu?
Myrkytystietokeskukseen (HUS) tuli vuoden 2012 yhteensä 2779 kasvia käsittelevää kyselyä. Näissä noin 90 prosentissa jotain oli tapahtunut, kun lopuissa puheluissa kyseltiin yleisesti kasvien myrkyllisyydestä. Vuosittain Myrkytystietokeskukseen soitetaan noin 40 000 kertaa, joista kasveja käsittelevät puhelut näyttelevät vain pientä osaa, noin 10 prosenttia.
Näitä kasveja suomalaisten soitot Myrkytystietokeskukseen käsittelivät vuonna 2012. Luku kertoo kasvia koskevien puhelukertojen määrä.
Suomen myrkyllisimpiin kasveihin kuuluvia kasveja
Marjakuuset | 31 |
Sormustinkukat | 17 |
Jouluruusu | 17 |
Näsiät | 14 |
Ukonhatut | 10 |
Kyselyitä tuli myös myrkkykeisosta, myrkkykatkosta, risiinistä ja hukanputkesta.
Muut myrkylliset kasvit
Kielo | 185 |
Kuusamat | 41 |
Tulppaanit | 40 |
Oravanmarja | 33 |
Sudenmarja | 31 |
Tunnistamattomista kasveista tuli 284 kyselyä.
Vaarallisen myrkyllisiä kasveja on Suomessa kymmenkuntalajia. Kasvimyrkytyskuolemia ole todettu vuosikymmeniin ja vakavat kasvimyrkytykset ovat hyvin harvinaisia. Myös monet syötävät hyötykasvit voivat raakana tai väärin käsiteltynä aiheuttaa myrkytysoireita.
Lue myös:
Lähde: HUS Myrkytystietokeskus
MTV3 / Jenni Junkala
Uusimmat
-
14:17
Näin vaimonsa murhasta syytetty perustelee "halveksittavaa tekoaan" – "Olisi parempi, jos hän olisi tappanut minut"
-
13:54
Hamasin alainen terveysministeriö: Lähes 42 000 kuollut Israelin hyökkäyksessä Gazaan – MTV seuraa
-
13:53
Harri Heliövaara kärsi tappion Shanghaissa
-
13:49
Suora lähetys kello 16.45: Stubb ensimmäisenä valtionpäämiehenä Naton päämajassa uudella aikakaudella
-
13:48
Donald Trump mukana 1,5 miljardin jättihankkeessa
-
13:38
Nordean pankkipalveluissa taas vakava häiriö – "Kyse jo Suomen huoltovarmuudesta"
-
13:27
Fysiikan Nobel-palkinto tekoälyn tutkijoille
-
13:25
Kova näkemys: Kalle Rovanperän otteissa "petollisuutta"
-
13:21
Olli Halonen joutui pyörtämään täysin ennakkoajatuksensa TTK:sta: "Ajattelin, että eihän tuo ole mitään"
-
13:06
Uskaltaisitko tähän kyytiin? Filippiiniläinen huvipuisto on valtava sosiaalisen median sensaatio
-
13:02
Hallituksen kiistelty työmarkkinauudistus myöhästyy
-
12:56
Nyt on erikoista: FC Honka luopuu valmentajastaan, mutta ottaa hänet pian takaisin
-
12:52
Sudet tappoivat hirvijahdissa olleen metsästyskoira Patun: "Mitään ei ollut tehtävissä"
-
12:38
Yhdysvaltalaiseläkeläinen sai pitkän vankeustuomion Venäjällä – tuomittiin palkkasotilaana
-
12:32
Kylie Minogue saapuu esiintymään Suomeen
-
12:28
Venäjälle tehtiin ennennäkemätön isku Putinin syntymäpäivänä: "Ukrainalaiset hakkerit onnittelivat"
-
12:26
UPM Fibres aloittaa muutosneuvottelut – mahdolliset vähennykset 110 työtehtävää
-
12:20
Hurrikaani Milton lähestyy Floridaa
-
11:54
Tulipalovaara! Älä tee tätä virhettä, jos lämmität nyt takan
-
11:25
"Lämmintä syyssäätä hamaan tulevaan" – katso tuore kuukausiennuste
-
Lataa lisää