Justus Annunen oli Nuorten Leijonien ylivoimainen tähti tapaninpäivän Ruotsi-ottelussa. Hän ei pelkästään peitellyt Suomen massiivisia ongelmia. Hän osoitti todellisen suuruutensa pelin jälkeen, kirjoittaa MTV Urheilun Ilari Savonen.
Millaisen alkusysäyksen Nuorten Leijonien turnaus olisikaan saanut ilman Annusta? Ilman viittä tai kuutta läpiajotorjuntaa, useita muita haamukoppeja ja ilman sitä itsevarmuutta, joka antoi edes jonkin tukijalan edessä tärisseelle ryhmälle?
SM-liigan syksyn otteet eivät ole olleet sattumaa. Annunen on jo nyt äärimmäisen hyvä maalivahti. 19-vuotiaana. Hän on Suomen seuraava maalivahtisuuruus.
On vaikea sanoa, että tekikö Annunen jopa pienen karhunpalveluksen Nuorten Leijonien ryhmälle. Koska hän maalasi Suomen joukkueen ruman taulun aivan toisiin väreihin.
Päävalmentaja Raimo Helminen puhui hermostuneisuudesta. Se ei selitä kaikkea. Suomen joukkueella on myös isoja rakenteellisia ongelmia.
Virheet johtuvat siitä, että pelaajat eivät ole ytimessä. Systeemi ei tue heitä, vaan he joutuvat rakentamaan systeemiä lennosta. Peli ei tule selkärangasta, vaan peliä pitää haistella koko ajan.
Peli elää liikaa tuulen mukana. Toisin kuin viime kevään miesten kisoissa, rakenne ei ulosmittaa pelaajien potentiaalia, koska rakennetta… ei oikein… ole.
Mitä tälle voi tehdä, on hyvä kysymys. Mikä on se selkänoja, josta Nuoret Leijonat rakentavat tarvittavan menestysreseptin elintärkeää puolivälieräottelua ajatellen?
Koska jos Helminen toivoo näkevänsä vähemmän ”jännittämistä” ja vähemmän virheitä, niin mistä se syntyy? Rentoudesta. Ja mistä rentous tulee?
Turvasta.
Ei uhkakuvista.
***
Pelillinen anti ei ollut tapaninpäivän ottelun puhuttelevin osa. Tai yksityiskohta.
Ruotsin hyökkääjä Nils Höglander teki todella upean ilmaveivimaalin. Kuka tahansa voi kokeilla ulkojäillä (muualla kuin vetisen Kehä kolmosen sisäpuolella) sitä, että miten vaikeaa on saada kiekko mailan lavan päälle. Ei ole muuten yksinkertaista. Sen jälkeen kiekon pitäisi pysyä lavan päällä, kun liike kääntyy maalin takaa kohti etutolppaa. Ei helppoa, edelleenkään.
Tämän syksyn aikana venäläishyökkääjä Andrei Svetshnikov on ihastuttanut NHL:ssä kahdella ilmaveivimaalillaan. Varsinkin ensimmäisen hän teki käytännössä suorilta jaloiltaan. Höglander teki omansa todella nopeasta vauhdista. Ja kyseisen tempun kohdalla vauhti lisää vaikeuskerrointa huomattavalla tavalla.
Hattu pois päästä.
Mutta samaa pitää tehdä Annuselle.
Oli pakko pysähtyä ja kuunnella monta kertaa uudelleen, kun Annunen puhui MTV Urheilulle Höglanderin tempusta.
– Aika hienon maalin kaveri teki. Pääsee itsekin koosteisiin, Annunen heitti muina miehinä, pienen hymyn kera.
Juttu jatkuu videon alla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Siis nyt puhuu maalivahti, joka on kokenut 10 minuuttia sitten varsin katkeran tappion ja joka on päästänyt kyseisen maalin selkänsä taakse.
Vau.
Tuo kommentti jos joku ei ole arkipäivää.
Monet maalivahdit ovat äärimmäisen tulisia perfektionistejä, joilta ei loppupeleissä kannattaisi kysyä yhdestäkään maalista. Edes kahdella nollaa vastaan, takatolpalta tyhjiin heitetystä uunista.
Heitä vituttaa ihan kuus-nolla.
Annunen edustaa jotain aivan muuta. Hän on maalissa itse rauhallisuus ja samoin näköjään myös kentän ulkopuolella. Hän tiesi tasan tarkkaan sen, että hän kannatteli omiaan pelissä. Hän ei ollut syypää tappioon. Hän antoi mahdollisuuden voittoon.
Ja hän osoitti äärimmäistä urheiluhenkeä kehumalla toisen hienoa suoritusta.
Vaikka tämä toinen oli vihollinen. Ruotsalainen.
Chapeau!