Nainen aikoi hankkia koiran – lemmikkien adoptiosivulla tulikin vastaan erittäin tuttu karvakuono

Miksi koirat maksavat niin paljon? Eläinlääkäri kertoo, mistä koiran hankintahinta koostuu 2:25
Miksi koirat maksavat niin paljon? Eläinlääkäri vastaa.

Kaksi vuotta sitten kadonnut koira löytyi lemmikkien adoptiosivulta. Iloisesta jälleennäkemisestä kertoo muun muassa People-sivusto.

Yhdysvaltalaisen Aisha Nievesin koira Kovu katosi toukokuussa 2019. Tuolloin talon aitaan törmäsi auto ja Kovu karkasi omille teilleen. Aisha oli adoptoinut Kovun sen ollessa seitsemän viikon ikäinen pentu. 

Neljä kuukautta myöhemmin Aisha sai tietää, että paikallinen eläinsuoja oli löytänyt ja ottanut Kovun hoiviinsa. Kun hän meni käymään siellä, hän sai kuulla, että joku toinen perhe oli jo adoptoinut Kovun. 

Oma koira löytyi netistä

Kesäkuussa kahden pojan äiti Aisha etsi uutta koiraa perheeseen. Selatessaan erään eläinjärjestön nettisivuja hän ällistyi: siellä oli kuva Kovusta.

– Ajattelin, että ei tuo voi olla se, Aisha kertoi The Morning Call -sivustolle.

– Sitten näin pienen arven toisen silmän yläpuolella. Se oli saanut sen aidastamme.

Aisha soitti heti eläinsuojaan ja kertoi olevansa Kovun alkuperäinen omistaja. 

Kävi ilmi, että koiran adoptoinut perhe oli saanut häädön kodistaan ja palauttanut Kovun eläinsuojaan hiljattain.

Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Koira muisti entisen omistajansa

Aisha oli huolissaan siitä, että muistaisiko Kovu häntä vielä. Huoli osoittautui turhaksi, sillä kun eläinsuojan työntekijän sylissä ollut koira näki Aishan, se riehaantui ja juoksi hänen luokseen.

Paijatessaan koiraa Aisha vakuutteli sille, että nyt se pääsisi kotiin.

Piirikunnan eläinjärjestön edustaja Deirdre Snyder kertoo, että ei ole mitenkään epätyypillistä, että koira tunnistaa entisen omistajansa pitkän ajan jälkeen.

– Koirilla on uskomattoman hyvä hajuaisti ja haju onkin luultavasti ensimmäinen asia, jonka perusteella ne tunnistavat ihmisen.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lähteet: 6abc.com, People

Lue myös:

    Uusimmat