Näin labradorinnoutaja Copper kommunikoi omistajansa kanssa: "On uskomatonta, että voin puhua koiralleni ja se voi vastata minulle"
Copperin ja tämän omistajan jännittävä tapa kommunikoida saanee monen koiranomistajan kateelliseksi.
Moni lemmikinomistaja on varmasti joskus toivonut, että voisi ymmärtää lemmikkiään paremmin tai puhua lemmikkinsä kanssa yhteistä kieltä.
Kalifornialainen Tia Herrell teki niin yksivuotiaan labradorinnoutaja Copperin kanssa. Tia hankki koiralleen äänitaulun, jossa on monenlaisia nappuloita. Nappuloita painellessa ne soittavat erilaisia sanoja, kuten ruoka, leikki ja lenkki.
Tällä hetkellä Tialla ja Copperilla on käytössä 40 erilaista nappia, joiden avulla kaksikko voi kommunikoida toisilleen. Nykyisin Copper voi halutessaan viestiä omistajalleen haluavansa päästä takapihalle tekemään tarpeensa tai kysyä, missä Tian 11-vuotias tytär Savannah on.
– On uskomatonta, että voin puhua koiralleni ja se voi vastata minulle, puheterapeuttina toimiva Tia kertoo.
Copperin ensimmäinen äänipöytä oli itse tehty puusta ja verkosta tilatuista muutamasta ääniterapiassa käytettävästä napista, johon pystyy itse nauhoittamaan yksittäisiä sanoja. Vuoden aikana Copperin äänipainikkeet ovat vaihtuneet hienompiin ja moniulotteisempiin nappeihin.
Katso yllä olevalta videolta, kuinka omistaja kommunikoi koiransa kanssa!
Lähde: Reuters
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää