Näin Nokian tutkimusjohtaja reagoi 20 vuotta vanhaan 2110-kännykään

20 vuotta vanha kännykkä tuo Nokian tutkimusjohtajalle mieleen nostalgisia muistoja 2:02

MTV Digi haastatteli Nokian verkkoliiketoiminnan tutkimusjohtaja Lauri Oksasta huippunopeiden 5G-yhteyksien kehittämisen etenemisestä.

Oksanen kertoi siitä, kuinka monipuoliset yhteydet 5G-tekniikka tulee mahdollistamaan jo aivan lähivuosina.

5G:n tarkoituksena on yhdistää miljardit laitteet, ihmiset ja ympäristöt keskenään. Harppaus on merkittävä verrattuna nykyiseen 4G-tekniikkaan, sillä ensimmäistä kertaa suunnittelussa on otettu ihmiskäyttäjien lisäksi keskiöön verkkoon liitettävien miljardien eri laitteiden viestintätarpeet. 5G:n tapauksessa puhutaankin esineiden internetistä.

Uuden sukupolven verkkoa koskevan keskustelun ohessa teimme pikaisen katsauksen menneeseen.

Ojensimme Oksaselle laatikon pohjalta löytyneen, 20 vuotta vanhan Nokian 2110 -GSM-kännykän, joka oli aikanaan todella komea ja edistyksellinen laite. Alan konkarille kyseinen kännykkä toi nostalgisia ja ennen kaikkea hyviä muistoja mieleen:

-Tämä on esimerkki siitä, että kuinka tekniikka kehittyy. Mutta se mikä on hienoa, että todennäköisesti tämä toimisi edelleen nykyisin. Laittaisit vain uuden akun ja sim-kortin sisään, niin se todennäköisesti toimisi edelleen. On pieni vaara, että kaikki uudet sim-kortit eivät toimi tässä, mutta verkon kanssa tämä edelleen toimisi, sillä verkkojen kehityksessä  huomioidaan se, ettei käyttäjiä pakoteta vaihtamaan uuteen teknologiaan, toteaa Oksanen.

Oksanen kertoo, että tietoliikenneverkoissa on ollut yhtenä isona periaatteena se, että vanhojenkin laitteiden toiminnasta pidetään huolta. 

-Tästä Nokia kännykästä tulee nostalginen olo. Hienoa on, että näitä aikoinaan tehtiin ja levitettiin sadoille miljoonille ihmisille. Nokiahan on edelleenkin iso brändi kuluttajamarkkinoilla esimerkiksi Intiassa. Se on mielestäni todella upeaa mitä Nokia on tehnyt tälle maailmalle, kiteyttää Oksanen. 

Lue myös:

    Uusimmat