Näin Afganistanin kriisi voi vaikuttaa Suomeen: Poliisiylijohtaja listaa kolme eri skenaariota – "Suunnitelmien läpikäynti menossa"

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen MTV:n Uutisextrassa: Suomeen on syntynyt useita nuorten katujengejä 9:47
Katso videolta, mitä poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoo Afganistanin tilanteesta ja nuorten lisääntyneestä väkivallasta Suomessa.

Afganistanin levoton tilanne vaikuttaa vääjäämättä Suomeen vielä jatkossakin, vaikka evakuointioperaatio on päättynyt. Kaikkiaan Suomeen evakuoitiin 413 ihmistä. 

MTV:n Uutisextrassa vierailleen poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan Afganistanin kriisin mahdollisista vaikutuksista Suomeen pitäisi keskustella.

– Kun missä tahansa maailmassa tapahtuu jotain, sillä on heijasteita myös Suomen sisäiseen turvallisuuteen, hän toteaa.

Huumekauppa voi vain kiihtyä

Poliisiylijohtaja näkee kolme mahdollista asiaa, miten Afganistanin tilanne voi heijastua meille.

Ensimmäinen on huumekauppa, jolla Taleban on tähänkin asti rahoittanut omaa toimintaansa.

– Nyt huumekauppa voi vain kiihtyä. Varmaan mitään isoa muutosta Suomen suuntaan huumeiden osalta ei ole tulossa nopeasti, koska meillä on jo muutenkin markkinoilla runsaasti huumeita, Kolehmainen sanoo.

Afganistanissa tuotetaan valtaosa maailman heroiinista. Heroiinia on virrannut Afganistanista viimeiset vuosikymmenet Eurooppaan.

– Jos Suomessa olisi kysyntää heroiinille, sitä olisi jo alettu käyttää. Seuraamme tilanteen kehittymistä.

Ei viitteitä terrori-iskuista Eurooppaan

Toiseksi Afganistanista saattaa tulla terrorismin keskus Talebanin noustua valtaan.

Poliisiylijohtajan mukaan Taleban on ensijaisesti kansallinen toimija eikä ainakaan nyt ole viitteitä siitä, että se haluaisi iskeä Euroopassa.

– Afganistanissa on myös muita toimijoita ja se on ollut vahva Al-Qaidan tukialue aina. Lisäksi ISIS:n yksi osa toimii Afganistanin tai Pakistanin vuoristoalueella. Tämä voi jollain aikavälillä tarjota esimerkiksi vierastaistelijoille kouluttautumispaikan, Kolehmainen sanoo.

Turvapaikanhakijoiden määrä kasvaa?

Kolmas mahdollinen vaikutus voi olla, että turvapaikanhakijoiden määrä Suomessa saattaa kasvaa merkittävästi.

Mahdollista on, että Suomeen tulee jopa yhtä paljon turvapaikanhakijoita kuin vuosina 2015–2016.

– Vuosien 2015–2016 jälkeen meillä on tehty suunnitelmallista varautumista siihen, jos samanlaisia määriä turvapaikanhakijoita pyrkii Suomeen. Meillä on parasta aikaa menossa yhdessä Maahanmuuttoviraston ja Rajavartiolaitoksen kanssa suunnitelmien läpikäynti. Uskon, että olemme valmiimpia kuin 2015–2016, Kolehmainen kertoo.

Poliisiylijohtajan mukaan Suomen kannalta lisääntynyt turvapaikanhakijoiden määrä voi mahdollistaa sen, että Suomeen saapuu myös yksittäisiä henkilöitä, joilla on kytköksiä kansainvälisiin terroristisiin toimijoihin.

– Tällä voi olla vaikutusta turvallisuustilanteeseen pidemmällä aikavälillä, hän toteaa.

Supo arvioi terrorismin uhkaa

Suojelupoliisi arvioi maahan saapuvien mahdollisesti muodostamaa terrorismin uhkaa.

Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisen näkökulmasta poliisi ei kuitenkaan näe nykyisessä tilanteessa erityisiä uhkia, etenkään jos turvapaikanhakijoiden määrä ei nouse nopeasti esimerkiksi vuoden 2015 tasolle.

– Todennäköisesti yksittäisiä häiriöitä ja rikoksia tulee esiintymään, mutta ne hoituvat poliisin normaaleina valvonta- ja hälytystehtävinä, Kolehmainen arvioi.

Poliisiylijohtajan mukaan olisi tärkeää, että Suomessa puhuttaisiin jo nyt enemmän siitä, miten Afganistanin tilanne voi heijastua meillekin.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen koko haastattelu MTV:n Uutisextrassa lauantai-iltana kello 19.10.

Lue myös:

    Uusimmat