Poliisiylijohtaja MTV:lle: Suomeen on syntynyt nuorten katujengejä, viitteitä alle kymmenestä ryhmästä – "Meillä on multietnisiä jengejä"
Poliisin mukaan Suomeen on syntymässä niin sanottuja katujengejä, jotka koostuvat pääosin nuorista miehistä. Osalla heistä on maahanmuuttajatausta. Jengeillä on liitäntöjä myös järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
– Valitettavasti meillä on havaintoja tällaisista jengeistä. Muun muassa keskusrikospoliisin mukaan meille on syntymässä katujengejä. Tällä hetkellä on viitteitä alle kymmenestä tällaisesta ryhmästä. Ryhmien laajuus ja lukumäärä sekä yhteydet järjestäytyneeseen rikollisuuteen ovat vielä tarkemmin selvityksessä, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa.
Poliisin mukaan nuorisoväkivalta on lisääntynyt merkittävästi erityisesti viimeisen vuoden aikana. Entistä useammin nuoret ovat aseistautuneita ja heillä on mukanaan erityisesti teräaseita.
– Tämä on siinä mielessä huolestuttava piirre, että nyt pitäisi toimia pontevasti ja lisätä ennaltaestävää työtä, jotta meille ei pääsisi syntymään samantyyppisiä katujengejä kuin Ruotsissa, Kolehmainen sanoo.
Ryhmissä myös tyttöjä
Nuorisojengeissä valtaosa on nuoria miehiä, mutta koska ryhmäytyminen ei ole järjestelmällistä, niin vähintäänkin ryhmien lähipiireihin kuuluu myös tyttöjä.
Poliisilla on havaintoja myös puhtaasti tyttöjen ryhmistä, jotka ovat syyllistyneet esimerkiksi väkivaltarikoksiin.
Yksi tällainen tapaus sattui viime helmikuussa, kun noin 30 nuorta tyttöä oli kokoontunut kauppakeskus Sellon lähettyville Espooseen ja kahta tyttöä pahoinpideltiin. Poliisi epäilee rikoksista kahta yli 15-vuotiasta ja kolmea alle 15-vuotiasta tyttöä.
– Osalla jengeihin kuuluvista on maahanmuuttajatausta, mutta mukana on myös suomalaisia eli voitaneen todeta, että meillä on multietnisiä jengejä, joita on nähty myös muissa maissa, Kolehmainen kertoo.
Ruotsin tie huolestuttaa
Poliisissa ollaan huolissaan, että Ruotsin kaltainen vakava jengiväkivalta lisääntyy meilläkin.
– Ruotsissa surmataan tällä hetkellä ampuma-aseilla enemmän ihmisiä kuin koskaan. Yleensä kyse on rikollisjengien välisistä reviiririidoista tai yhteenotoista, mutta aina on vaara, että sivullisia joutuu uhreiksi. Niin on myös tapahtunut ja näissä ammuskeluissa on kuollut lapsiakin. Tätä pitäisi välttää meillä viimeiseen asti, poliisiylijohtaja sanoo.
Poliisin mukaan nuorten kohdalla olisi erityisen tärkeää panostaa ennalta estävään työhön ja tehdä viranomaisyhteistyötä. Nuorten rikoskierre pitäisi saada katkaistua nopeasti.
– Meidän pitäisi vahvasti rikosoikeudellisin ja lastensuojelullisin keinoin puuttua ongelmiin ennen kuin ne paisuvat isommiksi. Peräänkuulutan moniammatillista viranomaisyhteistyötä, ja mukaan tarvitaan myös kolmatta sektoria.
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen koko haastattelu MTV:n Uutisextrassa lauantai-iltana kello 19.10.
Uusimmat
-
07:44
Alankomaiden pääministeri kuvailee älypuhelimen käyttöä helvetiksi – tarrautuminen vanhaan Nokian matkapuhelimeen johti kriisiin
-
07:37
Leijonapelaajien ottelun jälkeinen toiminta ihastutti – "Tätä suloisempaa on vaikea löytää"
-
07:31
Yt-neuvottelut ja satojen tuhansien eurojen menetys – venäläiskaasun katkeaminen sulkee leipomon Kangasalla kuukaudeksi: "Meillä on kaksi kriisiä sylissä"
-
07:30
Millaista on vetää NHL-huipputähden Miro Heiskasen vierellä? Tuore SM-kultamitalisti pääsi huimaan paikkaan
-
07:26
Koronarajoitusten päättyminen ei tuo kaikkien aikojen rakkauden kesää
-
07:15
Tutkimus paljastaa, tarvitseeko ihminen kestävyysurheilua laihtuakseen
-
07:05
Riina Mäkisen seurassa ollut mies paljastaa MTV:lle katoamisyön tapahtumat kokonaisuudessaan: "Minä annoin hänen mennä"
-
06:55
Leijonat-kapteeni Valtteri Filppula sai yleisön pauloihinsa – harvinainen suoritus valloitti: "Ei tule hirveästi harjoiteltua noita"
-
06:39
Antti Raanta ja Sebastian Aho loistivat jälleen – suomalaistähden temppu sytytti jäähyaitiossa
-
06:30
Miltä sodan jatko näyttää? Suomalaistutkijan mukaan Venäjän isot tavoitteet Ukrainassa romahtivat, mutta Ukraina ei ole vielä sotaa voittanut
-
06:00
Australiassa parlamenttivaalit – työväenpuolue kaventuneessa gallup-johdossa
-
06:00
Jääkiekon MM-kisat lauantai 21.5.: Leijonat kohtaa Tshekin yllättäneen Itävallan
-
05:34
Nato-jäsenyyden eteen astuneen Turkin Erdoganin odotetaan keskustelevan Suomen ja Britannian kanssa
-
05:21
Yksi ihminen kuollut huoneistopalossa Espoossa
-
05:17
Madridissa suljettiin sauna apinarokkotartuntojen takia
-
05:01
Venäjän kaasutoimitukset Suomeen loppuvat tänään – energiajätti vaati maksamaan kaasusta ruplissa
-
04:46
Azovstalin terästehtaasta antautui Venäjän mukaan lähes 2500 henkilöä: Venäjän kaasutoimitukset Suomeen loppuvat – MTV seuraa sotaa
-
23:54
Vakoilua pelkäävä Kanada potkii kiinalaisen Huawein 5G-verkostaan
-
23:41
Leijonien tulevalle vastustajalle kirvelevä tappio MM-kaukalossa – pelottava vaaratilanne sävytti ottelua
-
23:34
Belgian apinarokkotapaukset yhdistetty fetissifestivaaleihin, kertovat tapahtuman järjestäjät
-
Lataa lisää
