MTV Uutiset seuraa joulunviettoa: Ivalossa mitattiin kuluvan talven pakkasennätys – poliisilla takaa-ajotilanne Turengissa, pakenija piiloutui lopulta puun taakse

MTV tapaa digipukin – poikkeusvuoden jouluna pukin voi tavata etäyhteyksin 7:17
Digipukki matkaan jo käy... Katso videolta, minkälaisia kömmähdyksiä joulupukilla on etätapaamisissa sattunut!

Joulua vietetään tänä vuonna monin tavoin poikkeusoloissa koronaepidemian vuoksi. MTV Uutiset seuraa joulunviettoa hetki hetkeltä tässä artikkelissa ja MTV Uutiset Livessä.

Lauantai 26.12.

8.46: Lämpötila on laskenut Lapissa aamun aiemmasta ennätyslukemasta niin, että uusi tämän talven pakkasennätys on nyt jo –36,4 astetta. Se mitattiin Forecan mukaan Ivalon lentoasemalla.

8.45:Poliisilla oli eilen iltapäivällä takaa-ajotilanne Turengissa Janakkalan kunnassa.

Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan poliisipartion huomanneen vaurioituneen henkilöauton liikenteessä. Kun partio kääntyi auton perään, kuljettaja kiihdytti vauhtia pyrkien poliisia karkuun.

Karkuun ajoa kesti muutaman kymmenen metrin verran. Kuljettaja pysäytti autonsa ja päätti jatkaa pakoaan jalkaisin. Loppukiri ei auttanut pakoilijaa, vaan tämä saatiin kiinni puun taakse piiloutuneena.

Kuljettaja todettiin ajokiellossa olevaksi nuoreksi turenkilaismieheksi. Huumepikatesti ja puhalluskoe näyttivät nollaa, joten mies kuulusteltiin epäiltynä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja niskoitteluun poliisia vastaan. Ajokieltoa jatkettiin uudella määräyksellä.

8.20: Pirkanmaalla Lempäälässä syttyi palamaan omakotitalon ulkoseinä hieman puoli seitsemän jälkeen aamulla. Pelastuslaitoksen mukaan palo levisi osittain talon ullakolle. Palon epäillään saaneen alkunsa ulkotulesta.

Talossa asuva perhe oli syttymishetkellä paikalla eikä loukkaantunut palossa, pelastuslaitokselta kerrotaan. Palo saatiin hallintaan ennen kahdeksaa aamulla, jonka jälkeen jälkisammutus ja raivaustyöt jatkuivat vielä.

7.14: Jämsän Länkipohjassa Keski-Suomessa noin 80 neliömetrin kokoinen asuinrakennus on tuhoutunut tulipalossa. Pelastuslaitoksen mukaan hälytys tulipalosta tuli naapurustosta. Kun palolaitos pääsi paikalle, tulipalo oli jo voimakas. Talo tuhoutui lopulta tulipalossa täysin. Mahdollisista henkilövahingoista ei ole vielä tietoa. Poliisi tutkii tapausta.

7.05: Inarissa Ivalon lentoasemalla on mitattu aamulla 35,3 astetta pakkasta. Kyseessä on talven alin mitattu lämpötila. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin mukaan lämpötila saattaa seuraavan vuorokauden aikana laskea vielä parikin astetta.

6.38: Kerrostalon kellarin saunatiloissa Hyvinkäällä on syttynyt aamuyöllä tulipalo. Savu levisi myös saunan yläpuolisiin huoneistoihin. Savulle altistui 5 ihmistä.

5.40: Tapaninpäivänä kipristellään pakkassäässä koko maassa. Koillis-Lappiin on annettu jopa pakkasvaroitus. 

Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että Hankoniemen kärjessä voidaan olla plussan puolella, muualla maassa on pakkasta.

Maan itäosissa ja Kainuun seudulla pakkasta on 5–15 astetta, ja pakkasen purevuutta lisää lähes kymmenen metriä sekunnissa puhaltava tuuli. Muualla maassa tuuli on heikompaa. Etelä- ja länsiosissa maata on 2–7 pakkasastetta.

Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa pakkasta on vähintään kymmenen astetta. Paikoitellen elohopea tippuu jopa –30 asteeseen. Koillis-Lappiin on annettu tapaninpäiväksi pakkasvaroitus, siellä pakkasasteita saattaa olla –35.

Perjantai 25.12.

22.24 Lapin poliisi kertoo pysäyttäneensä useita rattijuoppoja joulunpyhyen aikana.

Poliisipartio tavoitti aattoiltana Kolarissa Pellontiellä liikenteenvalvonnan yhteydessä henkilöauton, jonka kuljettajan epäillään syyllistynneen törkeään rattijuopumukseen. Mies puhalsi 4 promillen lukemat. Lisäksi hän oli liikkeellä ilman ajokorttia.

Rajavartioston partio pysäytti aattoiltana Sallassa henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi reilun 2,5 promillea. Miehen kuljettamassa henkilöautossa oli toiseen autoon kuuluvat kilvet. Tämkin kuljettaja oli kortiton.

Tänään joulupäivän aamuna poliisipartio otti kiinni henkilöauton kuljettajan, jonka epäillään ajaneen henkilöautoa reilun 2 promillen humalassa. Mies oli jäänyt autollaan kiinni lumipenkkaan. Tämäkin mies ajoi autoa kortitta.

20.23  Pohjanmaan poliisi kertoo tutkivansa viime yönä Vaasassa paljastunutta henkirikosta. Rikos tapahtui viime yönä Gerbyssä sijaitsevassa yksityisasunnossa. Henkirikoksen uhrina kuoli keski-ikäinen mies. Poliisi kertoo ottaneensa kiinni teosta epäiltyjä.

Tapahtuman esitutkinta on alkuvaiheessa. Poliisi kertoo tiedottavansa asiasta lisää aikaisintaan maanantaina.

15.59: Kaakkois-Suomen poliisilaitos on kertonut lisätietoja poikkeuksellisen rauhattomasta joulusta. Rikosylikomisarion mukaan erityisesti väkivaltarikoksia on tapahtunut joulun aikana paljon. Poliisin mukaan on mahdollista, että väkivaltarikokset jatkuvat perjantaina ja lauantaina.

14.08: Jouluaatto ja joulupäivän vastainen yö sujuivat Helsingissä poliisin näkökulmasta rauhallisesti, tiedottaa poliisi. Kotihälytystehtävien määrä kasvoi viime jouluun nähden, mutta yhteensä poliisitehtäviä oli vähemmän.

Vuorokaudessa hälytystehtäviä tuli 267, kun niitä viime vuonna oli 274. Normaalia enemmän tehtäviä oli puolenyön paikkeilla ja ne liittyivät yleensä meluun.

– Helsingissä jouluaatto oli poliisin näkökulmasta verrattavissa tavalliseen arkipäivään. Ravintoloiden ja baarien ollessa kiinni, oli odotettavissa, että tehtävät painottuvat ihmisten koteihin. Myös joulupäivänä oletus on, että ihmiset pysyvät kodeissaan. Viime vuosina ihmiset ovat juhlineet joulupäivänä aattoa tai tapaninpäivää enemmän, joten joulupäivästä odotetaan vilkkaampaa myös poliisitoiminnallisesta näkökulmasta, kommentoi yleisjohtaja komisario Riku Korpela Helsingin poliisilaitokselta tiedotteen mukaan.

11.19: Lappeenrannan ja Imatran poliisilla joulu on jatkunut poikkeuksellisen kiireisenä.

Kaakkois-Suomen poliisi kertoo ottaneensa kiinni ihmisiä rikos- ja häiriökäyttäytymisen vuoksi enemmän kuin kesäviikonloppuna.

Jouluaattoiltana Lappeenrannassa pahoinpideltiin yhtä ihmistä veitsellä yksityisasunnossa. Uhri toimitettiin sairaalahoitoon. Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni kaksi ihmistä, jotka pidätettiin tapon yrityksestä epäiltynä. Tapauksesta ei toistaiseksi tiedoteta enempää.

9.22: Turun hätäkeskus ilmoittaa suuresta rakennuspalosta Kaarinassa. Tulipalo on käynnissä Kartanontien ja Paraistentien risteyksessä. Uutinen päivittyy.

9.10: Porvoossa kahdeksan ihmistä on evakuoitu yöllä palavasta paritalosta. Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen palomestari Timo Tähtinen kertoo, että palo syttyi 300-neliöisessä paritalossa noin yhden aikaan yöllä. Palon oli havainnut vastakkaisen talon asukas, joka kävi herättämässä palavan talon nukkumassa olleet asukkaat.

Toisessa asunnossa olivat olleet paikalla vanhemmat, isovanhemmat ja yksi lapsi, toisessa puolestaan vanhemmat ja yksi lapsi.

Palon epäillään saaneensa alkunsa talon terassilla olleesta kynttilästä.

Tähtinen arvioi, että palon jälkivartiointi ja raivaus jatkuu noin puoleen päivään asti.

8.55: Hämeen poliisia ovat työllistäneet jouluaattona kotihälytystehtävät ja rattijuopot, joita tavattiin vuorokauden aikana viisi kappaletta. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi viisi ihmistä.

Aaatona aamupäivällä poliisi havaitsi liikennevalvonnassaan valtatiellä 24 Vesivehmaalla vastaantulevalle henkilöautolle nopeudeksi 133 kilometriä tunnissa, kun rajoitus oli 80 kilometriä tunnissa. Poliisi määräsi autoa kuljettaneen 90-luvulla syntyneen miehen väliaikaiseen ajokieltoon ja otti häneltä kortin pois.

Iltapäivällä poliisi sai ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Kankaanpäänkadulla Karistossa. Autoa kuljettanut noin 60-vuotias mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Myöhään eilisltana poliisipartio pysäytti Riihimäellä Lahdentiellä epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistusta varten. Päihtyneen oloinen mieskuljettaja puhalsi alkometriin nollatuloksen ja kieltäytyi huumausaineen pikatestistä. Mies käytettiin verikokeessa asian selvittämiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumeen käyttörikoksesta.

05.58: Viitasaarella Keski-Suomessa on tapahtunut aju kuolonkolari. Asiasta kertoo Keski-Suomen pelastuslaitos. Onnettomuuspaikka on Viitasaarella nelostiellä Hännilänsalmen sillalla.

Etelään menevällä kaistalla ollut henkilöauto lähti heittelehtimään ja törmäsi kylki edellä pohjoisesta tulevaan henkilöautoon.

Ensimmäisessä autossa ollut kuljettaja menehtyi. Toisessa autossa olleet loukkaantuivat lievästi ja heidät lähetettiin tarkastettavaksi Jyväskylän keskussairaalaan. Pelastuslaitos ohjaa paikalla liikennettä.

04.59: Ilkivaltaisesti sytytetty tulipalo on vahingoittanut teatterin lavaa Naantalin Muumimaailmassa varhain joulupäivän yönä. Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan Muumimaailmassa Kailon saarella toimivan kesäteatteri Emma Teatterin lava kärsi palossa vähäisiä vahinkoja, mutta ainekset myös isoon paloon ja suuriin vahinkoihin olivat olemassa.

Hänen mukaansa Muumimaailmaan johtavalla sillalla kulkevat sivulliset olivat havainneet palon merkkejä teatterin lavalla sekä paikalta poistuvia ihmisiä. Hälytys palosta tuli noin varttia ennen yhtä yöllä. Pelastuslaitos sammutti palon.

Porvoossa paritalon tulipalo aiheuttaa savunmuodostusta Tarkkisten alueella. Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan tulessa on 300-neliöinen paritalo. Palo ei ole aiheuttanut henkilövahinkoja.

Sammutustyöt ovat käynnissä ja kestävät vielä usean tunnin ajan, pelastuslaitos kertoi hieman ennen kello kolmea aamuyöllä. Hälytys palosta tuli yhden jälkeen aamulla.

Torstai 24.12.

23.33 Poliisia on eri puolilla Suomea tarvittu lähinnä liikennetehtäviin, kerrotaan STT:ltä.

Helsingin poliisin yleisjohtaja Teemu Lappalainen sanoo, että jouluaatto on vastannut Helsingissä tavallista rauhallisempaa arki-iltaa.

–  Sekalaisia poliisin perustehtäviä, hän kuvailee aaton kulkua.

23.13  Iltaa kohden poliisille on alkanut tulla kotihälytyksiä,  kerrotaan Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen tilannekeskuksesta STT:lle.

21.07 Joululiikenne on sujunut poikkeuksellisen rauhallisesti, eikä ruuhkia ole ollut misään päin Suomea, kerrotaan ITM Finlandin tieliikennekeskuksesta. Suurilta onnettomuuksilta on myös vältytty.

16.59 Kolme miestä otettiin kiinni Rovaniemellä viime yönä tuntuvan ylionopeuden jälkeen. Autosta löytyi myös kannabista, kertoo poliisi.

16.37 Joroisissa yöllä tulipalossa tuhoutuneen omakotitalon raunioista löytyi vainaja, tiedottaa poliisi.

14.07 Lapin pelastuslaitos lähetti joulupukille videotervehdyksen "sinne etelään" ja muistutti samalla vaivihkaa, että liikenteessä tulisi joulun päivinä olla varovainen, sillä lunta on satanut laajasti eri puolille Suomea ja tien päällä liikkuu myös turhan kiireisiä ihmisiä.

12.00 Joulurauha on julistettu Turussa. Joulurauhan julisti Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen Brinkkalan talon parvekkeelta Turun Vanhalla Suurtorilla. Tilaisuus oli koronaviruspandemian vuoksi poikkeuksellinen, eikä yleisöllä ollut mahdollisuutta päästä paikan päälle seuraamaan joulurauhan julistusta.

10.53: Traktorikuski ajoi humalassa ojaan aattoyönä ja määrättiin ajokieltoon.

Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että Siilinjärvellä Alapitkäntiellä ulkopaikkakuntalainen mies suistui kuljettamallaan traktorilla ajosuuntaansa nähden oikealle ojaan viime yönä puolenyön aikaan. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi tuloksen 1.16 mg/. Traktoriin ei syntynyt vaurioita, eikä kuljettaja loukkaantunut tapahtuman yhteydessä. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

10.29: Joulun menoliikenne on sujunut aattoaamuna odotetun rauhallisesti.

ITM Finlandin tieliikennekeskuksen päivystäjä Marko Nuutinen kertoo MTV Uutisille, että liikenne ollut niin eilen kuin tänäänkin sujuvaa ja rauhallista.

Tiellä 8 Porin eteläpuolella on kaistoja suljettu tukkirekan ojaan ajon takia. Tiellä on tukkeja, ja toinen kaista on suljettu liikenteeltä.

Myös aattoliikenteen jatko näyttää Nuutisen mukaan hiljaiselta.

– Liikennemäärät kasvoivat hieman kello 9 jälkeen aamulla, mutta mitä nyt on noita anturoita ja käppyröitä tulkittu, eivätpä näytä piikit kovin korkealle kohoavan. Että taitaa olla vain kauppareissulle menijöitä, Nuutinen arvioi.

– Uskoisin, että joulu vietetään hyvin rauhallisissa merkeissä. Ja varmaan on paluuliikenne samanlaista, että tuskin isoja piikkejä esiintyy.

10.00: Joulu alkoi Lappeenrannan ja Imatran poliisiaseman rikostutkinnassa perheväkivaltarikosten tutkinnalla.

Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että Lappeenrannassa oli eilen kaksi yksityisasunnoissa ja Rautjärvellä ajoneuvossa tapahtunut perheväkivaltatilanne.

Lappeenrannassa yksityisasunnossa avovaimo löi avopuolisoaan leipäveitsellä käteen. Avovaimo otettiin kiinni ja pidätettiin rikoksesta epäiltynä törkeään pahoinpitelyyn. Alkoholilla oli osuutta tapahtuneeseen.

Isä löi täysi-ikäistä tytärtään yksityisasunnossa nyrkillä kasvoihin. Poliisi tutkii tapahtunutta pahoinpitelynä. Alkoholilla oli osuutta myös tähän tapahtuneeseen.

Rautjärvellä täysi-ikäinen poika yritti eilen iltapäivällä lyödä autossa isäänsä fileerausveitsellä, mutta isä sai estetyksi pojan lyönnit. Poika pakeni, ja poliisi otti hänet myöhemmin kiinni. Poika pidätettiin rikoksesta epäiltynä törkeän pahoinpitelyn yritykseen.

9.43: Jouluaattoaamu on tuonut mukanaan useita rakennuspaloja eri puolilla Suomea.

Riihimäellä Kanta-Hämeessä noin 20 ihmistä on evakuoitu kerrostalopalon vuoksi, Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta kerrotaan. Päivystävän palomestarin arvion mukaan osa evakuoiduista asukkaista pääsee jouluaaton aikana vielä takaisin koteihinsa. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Jyväskylässä yksi luhtitalon asunto tuhoutui tulipalossa varhain jouluaattona, kertoo Keski-Suomen pelastuslaitos. Päivystävän päällikön mukaan paloasunnossa oli sisällä yksi ihminen.

Joroisissa Etelä-Savossa puolestaan paloi aamulla omakotitalo. Etelä-Savon pelastuslaitoksen mukaan mahdollisista henkilövahingoista ei toistaiseksi ole tietoa.

Pohjois-Pohjanmaalla Utajärvellä noin 70 neliön rintamamiestalossa syttyi tulipalo varhain jouluaattoaamuna. Palon syttyessä talon asukkaat olivat nukkumassa, mutta pääsivät ulos talosta ilman vammoja.

9.38: Tukkirekan perävaunu on kaatunut aamulla ojaan Porin ja Eurajoen rajamailla Satakunnassa valtatie 8:lla. Lounais-Suomen poliisi kertoo Twitterissä, että kukaan ei ole loukkaantunut onnettomuudessa.

Tie on poliisin mukaan onnettomuuspaikalla peilijäässä, ja liikenne on valtatie 8:lla tukossa etelän suuntaan.

Turun tieliikennekeskus kertoo, että onnettomuuspaikka on Hangassuolla, Luvialta 3,9 kilometriä Lattomeren suuntaan. Toinen ajorata on onnettomuuspaikalla suljettu pelastus- ja raivaustöiden ajan.

22.55 Kaikkiaan joulukortteja lähetettiin tänä vuonna lähes 18 miljoonaa, kertoo Posti. Kasvua on viime vuodesta lähes viidennes.

Myös joulun pakettitoimituksissa rikottiin aiemmat ennätykset. Koko joulusesongin aikana paketteja on toimitettu koteihin ja Postin palvelupisteisiin noin 7,7 miljoonaa.

18.56 Joulun menoliikenne sujui aatonaattona rauhallisesti, kertoo tieliikenteen hallinnasta vastaava ITM Finlandin tieliikennekeskus.

Joululiikenne on ollut tänä vuonna huomattavasti tavallista joulua rauhallisempaa. Liikennekeskuspäivystäjä Juho Anttonen kertoi STT:lle, ettei ruuhkautumisia tai suuria autojonoja havaittu keskiviikkona missään päin Suomea edes joulun vakituisilla ruuhkapaikoilla. Myös suuremmilta onnettomuuksilta vältyttiin.

Joulun paluuliikenteeseen ei myöskään odoteta ruuhkia.

18.12 MTV seurasi koronan hiljentämää joululiikennettä Lahdenväylällä. Näyttää siltä, että pääkaupunkiseudulla varsin monet ovat päättäneet jäädä viettämään joulua kotiinsa.

16.19 Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio ovat lähettäneet joulutervehdyksen kansalaisille Twitterissä. Niinistö toteaa videotervehdyksessä, että läheisten muistaminen on tänä jouluna erityisen tärkeää. Voit katsoa tervehdyksen täältä.

16.14 Moni viettää tänä vuonna joulua yksin, mutta apua on saatavilla, jos yksinäisyys ahdistaa tai jokin kriisi yllättää. MTV Uutiset kokosi päivystävät puhelinpalvelut, mistä saa apua läpi pyhien.

14.52: Osassa Suomea vietetään mustaa joulua, sillä edes tänään Suomen yli liikkuva sadealue ei tuo kaikkialle pysyvää lunta. Foreca kertoo, että lumiraja menee Vaasa–Joensuu-linjan pohjoispuolella.

– Kyllä pääkaupunkiseutu sekä Länsi- ja Lounais-Suomi pysyvät lumettomana, kertoo meteorologi Ilkka Alanko.

14.50: Joulun menoliikenne on vilkkaimmillaan puolestapäivästä aina kello neljään iltapäivällä, arvioi tieliikennekeskus. Pohjoisessa menoliikenne voi olla vilkkaampaa hieman myöhempäänkin.

Tieliikennekeskus ennusti aiemmin, että liikenne voi ajoittain hidastua ja jonoutua vilkkaimmilla teillä, joita ovat valtatiet 4, 5 ja 9. Kokonaisuudessaan joululiikenteestä odotetaan rauhallista, sillä koronaviruspandemian vuoksi liikennemäärät ovat lähes koko vuoden ajan olleet tavallista vähäisempiä. Poliisin mukaan joululiikenne ajoittuu tänä vuonna pääosin tämän päivän ja ensi sunnuntain väliselle ajalle.

14.48: Poliisi varautuu joulunaikaan kotihälytystehtävien määrän kasvuun. Esimerkiksi Lounais-Suomen poliisi kertoo, että sen sijaan kaupunkien keskustoissa ja tien päällä on oletettavasti hiljaisempaa.

14.47: Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri muistuttaa, että koronatestiin pääsee joulunakin. Näytteenottopisteet palvelevat Uudellamaalla kattavasti myös jouluna ja vuodenvaihteessa.

14.45: Helsingin poliisi varoittaa ruuhkista hautausmailla jouluaattona ja vetoaa harkitsemaan muita päiviä haudoilla käymiseen koronaepidemian vuoksi.

14.39: MTV Uutisten joulunvieton seuranta alkaa. Tervetuloa mukaan!

Lue myös:

    Uusimmat