Joulurauha on julistettu Turussa – Poliisi: Yleisö noudatti poikkeusohjeistuksia

MTV Turussa: Joulurauha julistetaan tyhjällä torilla – näin paikalliset ajattelevat perinteen jäämisestä pois 4:08
MTV Uutiset Live paikalla Turussa: Tältä joulurauhan julistaminen näytti tyhjällä torilla.

Joulurauha on julistettu Turussa jouluaattona kello 12. Joulurauhan julisti Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen Brinkkalan talon parvekkeelta Turun Vanhalla Suurtorilla.

Tilaisuus oli koronaviruspandemian vuoksi poikkeuksellinen, eikä yleisöllä ollut mahdollisuutta päästä paikan päälle seuraamaan joulurauhan julistusta. Alue oli rajattu aidoin, eikä paikalla ollut myöskään kovaäänisiä.

Lounais-Suomen poliisi tviittasi pian julistuksen jälkeen kuvaparin tämän ja viime vuoden tilaisuuksista ja oli liittänyt kuvien yhteyteen tekstin:

– Viime vuoteen verrattuna yleisö noudatti ohjeistuksia ja seurasi julistusta televisiosta, poliisin tviitissä kirjoitettiin.

Tilaisuus sujui muuten perinteiden mukaan

Vaikka yleisöllä ei ollut mahdollisuutta päästä paikalle seuraamaan tilaisuutta, se sujui perinteisen kaavan mukaan.

Tilaisuus alkoi Jumala ompi linnamme -virrellä, jonka lauloi mieskuoro Laulun ystävät. Virren ja muut musiikkiesitykset säesti Laivaston soittokunta.

Kun Turun Tuomiokirkon kello löi 12, soittokunta soitti alkufanfaarin marssista Marsalkan hopeatorvet. Sen jälkeen oli aika julistaa joulurauha.

Tilaisuus päättyi  Maamme-lauluun ja Porilaisten marssiin.

Joulurauha on julistettu Turussa yli 700 vuoden ajan.

Lue myös:

    Uusimmat