Mielenkiintoinen tutkimustulos: Petetyt voittavat, "toiset naiset" häviävät

Uuden tutkimuksen mukaan petetyksi tuleminen voi kääntyä voitoksi pitkällä aikavälillä. 

Petetyksi tuleminen on asia, joka kääntää maailman hetkessä ylösalaisin. Vaikka tapahtuman jälkeen voi tuntuakin siltä, että maailma romahtaa, asialla on myös valoisampi puoli. Tutkijat ovat nimittäin todenneet, että petetyksi tulleet naiset menestyvät pitkällä aikavälillä niin kutsuttuja "toisia naisia" paremmin. 

Petetyt naiset ovat varautuneet paremmin tulevaan

Petetyksi tullut nainen kokee monia tunteita, kuten pettymystä ja surua. Näiden tunteiden kokeminen ei ole kuitenkaan ainoastaan haitaksi, sillä ne tekevät naisesta vahvemman ja opettavat paljon tulevaisuuden varalle. Binghamtonin yliopiston johtavan tutkijan Craig Morrisin mukaan petetyksi tulleet naiset osaavat muun muassa valita tulevaisuudessa luotettavamman kumppanin.

Verkkotutkimukseen osallistui yli 5000 henkilöä 96 eri maasta. Tutkimuksessa keskityttiin tutkimaan pettämisen vaikutuksia pitkällä aikavälillä.

Monet petetyt naiset raportoivat, että petetyksi tuleminen antoi heille lopulta paremman itsetunnon sekä kasvatti huomattavasti heidän itsetuntemustaan. He kertoivat myös oppineensa lukemaan vihjeitä, jotka kielivät mahdollisesta pettämisestä. Kaikki nämä asiat nähtiin erittäin positiivisina puolina tulevaisuuden kannalta.

Sen sijaan pettämisen seurauksena syntynyt uusi suhde jää usein hyvin pintapuoliseksi, sillä "toinen nainen "tietää, että mies pystyy tarpeen tullen valehtelemaan ja olemaan uskoton. Useat tämän kaltaisissa olosuhteissa syntyneet suhteet päätyvätkin todennäköisesti eroon.

Loppujen lopuksi siis petetyt naiset voittavat ja toiset naiset häviävät. 

Lähde: Phys.org

Lue myös:

    Uusimmat