Marttyyri ja muut perhejoulun murheenkryynit – tunnistatko omasta suvustasi?
Jouluna vietetään aikaa perheen kesken – välillä vaikka hampaat irvessä. Istuuko sinunkin joulupöydässäsi juhlijoita, jotka saavat näkemään punaista?
Kuuluvatko sinunkin jouluusi marttyyriksi heittäytyvät täti-ihmiset, kiittämättömät teinit ja möläyttelevät sedät? Listasimme arkkityyppejä sukujoulun pahimmista ilonpilaajista.
Jouluhösö
Jouluhösön hössötys saa muut joulunviettäjät hengästymään. Hösölle joulu on suoritus, suuri ponnistus, joka tulee hoitaa täydellisesti. Hösöt juoksevat aattoaamuna vielä kaupungilla etsimässä oikean väristä piparikuorrutetta, ostavat imeliä joululevyjä ja hassaavat joulunviettoon vaikka luottorahalla. Hösö vaalii jouluperinteitä kuin patavanhoillinen konservatiivi: kun jotenkin on aina tehty, tehdään niin jatkossakin. Hösön joulumieli mureneekin kuin piparitalo, mikäli pinkki sokerikreemi on loppuunmyyty tai lapset eivät suostu käyttämään tonttulakkeja.
Marttyyri
Marttyyri uhrautuu kuin Kristus konsanaan täydellisen joulun vuoksi. Hän ei ehdi itse nauttia pyhistä lainkaan, sillä on siivottava, paistettava, keitettävä, puunattava, koristeltava, paketoitava…aherrettava aamusta iltaan, eikä kukaan osaa auttaa vaikka kuinka yrittäisi. Marttyyriparka kärsii joulustressistä muidenkin edestä, ja tekee sen myös tiettäväksi kaikille. Marttyyri haluaa saada muut joulunviettäjät kokemaan syyllisyyttä siitä, että he nauttivat joulutunnelmasta ilman raatamista. Marttyyri on useimmiten syy siihen, että vävyt ja miniät haluavat jäädä viettämään joulua omiin koteihinsa.
Vätys
Vätys välttelee osallistumasta joulupöydän kattamiseen ja ylipäänsä mihinkään yhteiseen aktiviteettiin, jonka voi tulkita työksi. Vätys nauttii kyllä joulun antimista, mutta kun vaikkapa pöytä pitäisi kattaa, on vätyksellä juuri kynsilakat kuivumassa, autopeli kesken tai jokin muu ”tärkeä juttu just nyt menossa”. Itsekeskeisyyteen taipuvainen vätys ajaa marttyyrin ja hösön hermoromahduksen partaalle. Vätys on se, joka irvistää kiittämättömänä epämieluisille lahjoille ja ahnehtii parhaat konvehdit nassuunsa sillä aikaa kun muut siivoavat tiskejä. Hän saa hössöttäjät itkemään läpi jouluyön samaan aikaan kun hän itse kittaa isäntäväen viinihyllyä tyhjäksi.
Vetäytyjä
Vetäytyjä muistuttaa vätystä, mutta toisin kuin vätys, hän ei osallistu yhteiseen ilonpitoonkaan. Kun muut riemuitsevat lasten iloisista ilmeistä ja ihailevat takkatulen loimua, vetäytyjä hiljentyy älypuhelimen kajon ääressä. Vetäytyjä on usein teini, joka haluaa osoittaa cooliutensa kyhnyttämällä omassa nurkassaan. Vetäytyjä latistaa tunnelmaa, mutta toisaalta apaattinen ote joulunviettoon voi hänen kohdallaan olla toivottavampi vaihtoehto kuin aktiivinen osallistuminen ilotteluun. Vetäytyjästä voi nimittäin kuoriutua Ilonpilaaja, mikäli hänelle pakkosyötetään joulumieltä.
Ilonpilaaja
Jos riisipuuro on palanut pohjaan tai kuusi on vähemmän tuuhea, ilonpilaaja muistaa kyllä mainita asiasta. Ilonpilaajan totimuki on aina puoliksi tyhjä, ei täynnä. Hän kokee olevansa suorasukainen ihminen, jolle tyly töksäyttely on vain rehellisyyteen verrattavissa oleva jalo tapa. Ilonpilaaja kyselee sinkuilta jälkikasvun perään, asettaa lapsia kiltteysjärjestykseen ja vertailee emäntien ruuanlaittotaitoja. Ilonpilaaja hihkaisee Joulupukin olevan naapurin Masa ja voi olla taipuvainen maistelemaan glögiä turhankin tiiviiseen tahtiin.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää