Manchester Unitedin uusi päävalmentaja Michael Carrick sai unelma-alun pestilleen, kun englantilaisluotsi johdatti joukkueensa suvereeniin 2–0-voittoon paikallisvastustaja Manchester Citystä.
Lue myös: Lähde: Manchester United löysi uuden päävalmentajan
Aiemmin tällä viikolla portugalilaisluotsi Ruben Amorimin korvannut Michael Carrick sai viritettyä joukkueensa hurmioituneeseen vireeseen kotistadionilla Old Traffordilla, kun vastaan asettui Valioliigassa toisena oleva Manchester City.
Pep Guardiolan luotsaamat vieraat lähtivät otteluun selvänä ennakkosuosikkina, joskin vireestään huolimatta sillä oli vahvasti varamiehinen puolustus loukkaantumisten vuoksi. Tammikuussa huippuiskuisella Antoine Semenyolla vahvistunut City saattoi kuitenkin lähettää kentälle Valioliigan nimeikkämmän hyökkäyksen.
Tällä kertaa Erling Haalandin ja muiden City-tähtien oli kuitenkin todettava United paremmakseen.
Jo ensimmäisestä puoliajasta lähtien tahtipuikkoa heiluttanut ja vaarallisilla vastahyökkäyksillään jatkuvasti Cityn puolustusta horjuttanut United oli selvästi napannut Carrickin ohjeista kiinni. 4–2–3–1-ryhmitykseen siirtynyt kotijoukkue oli selvästi dynaamisempi kuin Amorimin suosimassa kolmen topparin systeemissä.
Maalihanat aukesivat toisella puoliajalla ottelun 65. minuutilla, kun Bryan Mbeumo viimeisteli vastahyökkäyksestä pallon alakulmaan ohi ottelussa hyvin torjuneen City-vahti Gianluigi Donnarumman.
Loppulukemat 2–0:aan iski Patrick Dorgu nopeasta vastahyökkäyksestä ja Matheus Cunhan keskityksestä.
City säästyi vain täpärästi täydelliseltä nöyryytykseltä lisäajalla, kun Mason Mountin 3–0-osuma hylättiin videotarkistuksen jälkeen paitsiona.
Jossiteltavaa Cityn kannalta jäi lähinnä siinä, olisiko Unitedin Diogo Dalot pitänyt ajaa kentältä ensimmäisellä puoliajalla. Pakki taklasi Jeremy Dokua rujosti napit edellä sääreen, mutta selvisi rikkeestään keltaisella kortilla.
United nousi voitolla 35 pisteeseen ja on nyt paikallisvastustaja Citystä kahdeksan pisteen perässä.

