Maastohiihdon parisprintin MM-pronssia Anamarija Lampicin kanssa vuonna 2021 Oberstdorfissa saavuttanut Eva Urevc päättää uransa. Slovenialainen oli pitkään oli yrittänyt paluuta saatuaan RED-S -diagnoosin (urheilijan energiavaje), mutta nyt hän on päättänyt ripustaa sukset naulaan.
RED-S -diagnoosissa (Relative Energy Deficiency in Sport) on tila, jossa urheilijan energiansaanti ei riitä kattamaan hänen liikunnastaan ja päivittäisestä elämästään johtuvia energiantarpeita, mikä heikentää sekä terveyttä että suorituskykyä.
Urevc oli useampana vuotena aiemmin kuulunut maailman eliittiin sprinttihiihdossa. Palkintokorokesijoja tuli maailmancupissa sekä yksi MM-mitali. Yhtäkkiä kuitenkin tulostaso lähti putoamaan vauhdilla. Lopulta syyksi selvisi vuonna 2023 tullut RED-S -diagnoosi.
Slovenialainen yritti vielä paluuta, mutta ei onnistunut siinä. Hän ilmoitti tapaninpäivänä, kaksi päivää ennen Tour de Skin alkua, että ura on nyt ohi.
– Tuntuu edelleen epätodelliselta sanoa, mutta viimeiset kaudet ovat kuluttaneet minua enemmän kuin olisin voinut kuvitella. Vaikka yritin kuinka kovasti tahansa, en pystynyt palaamaan entiselle tasolleni. Joten minun piti tehdä elämäni vaikein päätös, päästää irti, Urevc kirjoitti Instagramissa.
Urevcin valmentaja, maailmanmestari ja olympiavoittaja Ola Vigen Hattestad kertoi Expressenille, että päätös on hyvin ikävä, mutta ymmärrettävä.
– Hän on joutunut tekemään valtavasti töitä viimeisen kahden vuoden aikana yrittäessään palata takaisin. Hän on työskennellyt tiiviisti lääketieteellisen tiimin ja valmentajien kanssa sekä tehnyt tarvittavan harjoittelutyön, mutta tulokset eivät ole olleet toivottuja, Hattestad sanoi.
Urevc kilpaili vielä kauden alussa Ruotsin kansallisessa avauskilpailussa Jällivaarassa ja matkusti vielä mukaan maailmancupiin Rukalle, mutta jätti kilpailematta siellä.
– Hän yritti Jällivaarassa ja Rukalla, mutta keho ei vastannut. Hän haluaa olla jälleen parhaiden joukossa, mutta kun keho ei vastaa... Hän on jo tarpeeksi kauan lyönyt päätään seinään. Se on surullista, mutta Eva-ihmisen hyvinvointi on tärkeämpää kuin hänen hiihtämisensä, Hattestad totesi.

