Monien mielestä 50 kilometrin matka on liian pitkä naisille kilpailtavaksi arvokilpailuissa. Miesten ja naisten kisamatkat hiihdettiin olympialaisissa nyt ensimmäistä kertaa yhtämittaisina.
Olympialaisissa nähtiin eilen sunnuntaina ensimmäistä kertaa naisten 50 kilometrin päätösmatka maastohiihdossa. Kaikki eivät ole vakuuttuneita siitä, että päätös harmonisoida miesten ja naisten distanssimatkat on ollut hyvä maastohiihdolle.
MM-kisoissa saman mittaiset matkat nähtiin ensimmäistä kertaa viime vuonna Trondheimissa.
Naisten päätösmatkan pituus muuttui harmonisoinnin myötä 30 kilometristä 50 kilometriin. Yksi 32:sta maaliin sunnuntaina selvinneistä oli Norjan Karoline Simpson-Larsen, joka antoi suoran mielipiteensä matkan pituudesta.
– Se on minusta vain idioottimaista. Minusta kolmekymmentä kilometriä on riittävän pitkä yhteislähtökisoissa, ja erot kasvavat nyt valtaviksi. En tiedä, millaista on katsoa sitä, mutta en voi kuvitella, että 50 kilometriä on millään tavalla jännittävämpi kuin 30 kilometriä, Simpson-Larsen totesi VG:lle.
Simpson-Larsenin äänessä saattoi kuulua se, että hän sijoittui kilpailussa 14:nneksi ja jäi kärjestä 13 minuuttia, mutta myös toiseksi hiihtänyt Heidi Weng kritisoi matkan pituutta.
– En ole lainkaan innoissani 50 kilometristä. Se on vain tylsää. Minusta se on vain liian pitkä ja erot urheilijoiden välillä ovat liian suuria, Weng summasi.
Weng jäi olympiakultaa voittaneesta Ebba Andersonista yli kaksi minuuttia. Wengin takana pronssia voittanut Nadja Kälin puolestaan saapui maaliin yli neljä minuuttia norjalaisen jälkeen.
Italialla tekeillä muutosehdotus
Kriittisiin ääniin on kuulunut myös Markus Cramer, Italian maastohiihtomaajoukkueen päävalmentaja.
– Se tuhoaa tätä lajia, Cramer sadattelee naisten viidenkympin kisasta.
Cramerin mukaan Kansainväliselle hiihtoliitolle FIS:lle ollaan tekemässä ehdotusta muutoksesta.
– Minulla on suuri kunnioitus urheilijoita kohtaan, mutta tämän on muututtava nopeasti. Ei ole mitään järkeä hiihdättää naisia 50 kilometriä. Se oli väärä päätös vaihtaa tälle matkalle neljä vuotta sitten. Me yritämme saada tämän muutetuksi.
Simpson-Larsen sanoo, että Norjan pitäisi tukea Italian ehdotusta.
Saksan maastohiihdon lajijohtaja Peter Schlikenrieder vaikuttaa olevan samalla kannalla.
– Tässä kisassa on kaikkein vähiten yleisöä – siinä sinulle vastaus, Sclikenrieder kommentoi VG:lle.
Asiasta on käyty hiihtopiireissä keskustelua pidempään, eikä ainakaan tammikuussa FIS-pomo Michel Lamplot lämmennyt ajatukselle neljän vuoden takaisen enemmistöpäätöksen perumisesta.
– Meillä oli keskustelua tasamittaisista matkoista muutama vuosi sitten, joten en näe syytä muuttaa asiaa uudelleen nyt, Lamplot sanoi tammikuussa.
VG:lle asiaa kommentoinut sunnuntain kisan voittaja Ebba Andersson sanoi, että hänelle sopii hiihtää niin 50 kilometrin kuin 30 kilometrin matkoja.

